Jokainen oppii vaikuttavaksi esiintyjäksi!


Tuntuuko tutulta?
– Rupattelu arkipäiväisyyksistä ventovieraiden kanssa ei ole mielipuuhaasi.
– Sosiaalisesti kuormittavien tilanteiden jälkeen tarvitset lepoa ja hiljaisuutta.
– Et nauti huomion keskipisteenä olosta.
– Vältät viimeiseen asti juhlapuheiden pitämistä.
– Työhön tai opiskeluun liittyvien esitysten pitäminen ei tunnu mukavalta.
– Kokouksissa tunnet jääväsi puheliaampien varjoon, etkä saa mielipidettäsi esille kuten tahtoisit.

Moni edelliset tunnusmerkit tunnistava ajattelee, että esiintyminen ei ole tärkeää: Asiat ratkaisevat! Tämä ei ole totta. Kun esimerkiksi asiantuntija osaa yhdistää asiantuntemuksensa vaikuttavaan ja innostavaan esiintymiseen, on hän paljon vakuuttavampi esitellessään työtään kollegoilleen tai asiakkailleen.

Moni jännittää esiintymistä ja haluaisi jännityksestään eroon. Se on virheellinen tavoite, sillä se voi päinvastoin lisätä jännittämistä.


Kenelle
Esiintymistaitoa asiantuntijoille -webinaari sopii asiantuntijoina työskenteleville sekä jokaiselle introverttipiirteitä itsessään tunnistavalle, joka haluaa esiintyä paremmin.


Hyöty osallistujalle
– Tunnistat omat vahvuutesi esiintyjänä
– Itseluottamuksesi kohenee ja liiallinen esiintymisjännitys vähenee
– Osaat suunnitella seuraavan esityksesi aiempaa paljon paremmin
– Vaikuttavuutesi esiintyjänä paranee selvästi


Ohjelma

12:45 Yhteyksien tarkistus

13:00 Tervetuloa Webinaariin!

– Introvertin vahvuudet esiintymistilanteessa
– Miten esiintymisjännitykseen kannattaa suhtautua?
– Vaikuttavan esityksen suunnittelu
– Kiinnostava aloitus, innostava esitys ja mieleenpainuva lopetus

Aikaa kysymyksille

14:30 Webinaari päättyy


Ajankohta:
01.03.2023
klo 13.00 – 14.30
– voit katsoa webinaarin myös tallenteena myöhemmin

Hinta:
227 euroa / hlö (+ alv 24 %)
– sisältää livewebinaarin ja tallenteen sekä koulutusmateriaalin. Webinaarin tallenne on osallistujien katsottavissa koulutuksen jälkeen 6 kk ajan. Saat linkin sähköpostiisi livetilaisuuden jälkeen.

Ryhmäetuhinta:
197 euroa /hlö (+ alv 24 %), kun samasta organisaatiosta on kaksi osallistujaa,
177 euroa /hlö (+ alv 24 %), kun samasta organisaatiosta on kolme tai useampia osallistujia


Ilmoittautumisen peruutusehdot:
Jos osallistuminen peruutetaan myöhemmin kuin 8 päivää ennen koulutustilaisuuden alkua, veloitetaan 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa.


Mika Pesonen

Esiintymistaitoa asiantuntijoille (90 min)

Valmentaja, tietokirjailija Mika Pesonen (KTM) on kokenut ja pidetty valmentaja. Hän siirtyi valmennusyrittäjäksi vuonna 2020 työskenneltyään sitä ennen reilut kuusi vuotta OP-ryhmässä valmentaen myyjiä, esimiehiä ja johtoryhmiä.

Mika on julkaissut kirjan ”Tunnista tyyppisi – löydä itsesi ja muiden parhaat puolet” (Otava, 2020) yhdessä terapeutti, työnohjaaja Minna Oulasmaan kanssa. Kirja sisältää ainutlaatuiset luvut introverttien esiintymistaidosta.


Palaute aikaisemmista koulutuksista:

- ”Kurssi vastasi odotuksiani hyvin. Erityisen tyytyväinen olin esityksen rakenteen läpikäyntiin, joka on iso apu omaa esitystäni muokatessani – ja tulevaisuudessakin. Kaikki hyvät vinkit - kiitos niistä!"

- ”Kurssi on ainutlaatuinen Suomessa ja suosittelen kurssia kaikille, jotka ovat epävarmoja oman esiintymisensä suhteen.”

- "Innostava kouluttaja."

- "Timanttinen esitys, olisi saanut olla vielä pidempi."

- "Selkeä ja kantava puhe, miellyttävä kuunnella."

- "Iloinen ja kuunteleva kouluttaja."

(4.8)

 

Koulutus jo pidetty. Ilmoittautuminen sulkeutunut.