Jokaisella yrityksellä on oma ainutlaatuinen yrityskulttuurinsa. Tämä kumpuaa ennen kaikkea johtajien kyvystä tuottaa yhteistä näkemystä, mutta jokainen yksilöllinen kokemus tuo oman ratkaisevan lisänsä.

Kun ihmiset valitsevat työpaikkaa, ollaan erittäin kiinnostuneita kuulemaan tavoista miten ihmisiä kohdellaan ja minkälainen yleismaine työpaikalla on. Pohdimme, olisimmeko onnellisia tuossa työpaikassa.

Maineesta kaikuvat arvot ja henkilöstön yleiskäytös vaikuttavat siihen, minkälainen tuosta ainutlaatuisesta sosiaalisesta ja psykologisesta kulttuurihengestä muovautuu. Organisaatiokulttuuriin latautuu kokemuksia, odotuksia, filosofiaa ja yhteiset arvot. Nämä kaikki yhdessä muodostavat yrityskuvan, jossa heijastuvat työskentelyn, vuorovaikutuksen ja kanssakäymisen tavat, niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Kun asiat sisällä on kunnossa, se näkyy myös ulospäin myönteisesti. Sellaiseen oma nimi halutaan yhdistettävän.

Sisäinen palvelukulttuuri pohjautuu jaettuihin asenteisiin, uskomuksiin, käytäntöihin, sekä kirjoitettuihin ja kirjoittamattomiin sääntöihin. Nämä kaikki muovautuvat pitkän ajan saatossa ja muodostuvat uskomuksiksi, joihin luotetaan. Tämä sisäinen luottamus vaikuttaa kaikkeen tekemiseen, tuottavuuteen, sekä suorituskykyyn. Antaa siis selkeät autonomiset ohjenuorat yhteistyölle, asiakaspalvelulle, tuotelaadulle, sekä turvallisuudelle. Myös tavat markkinoida ja mainostaa uskottavasti omaa tuotettaan, perustuvat tähän luottamukseen.

Organisaatiokulttuuria pidetään yhtenä vaikeimmista asioista muuttaa, mutta tarvitseeko sen todellisuudessa kuitenkaan olla noin? Onnistuneet kokemukset osoittavat, että ei tarvitse.

Tämän webinaarin tarkoituksena on antaa ideoita, vinkkejä ja konkreettisia työkaluja sisäisen organisaatiokulttuurin muutoksen johtamiseen, oikeiden työskentelytapojen omaksumiseen ja monistamiseen. Kulttuurin luomiseen.


Kenelle 

Esimiehille, tiiminvetäjille, johtajille ja sellaisiksi haluaville tai pian tuleville. Kaikille uusia ajatuksia kaipaaville, joille nykymeininki ei vaan ole parasta mihin pystyttäisiin. 


Koulutuksesta saat

  • Tiedot, kuinka tutustua oman yrityksen kulttuuriin ja selvittää sen salat.
  • Miten saada ihmiset paremmin osallistumaan kehityksen avustajiksi.
  • Miten kehityksen seuraamisesta voi tulla innostavaa ja vahvistavaa.
  • Kuinka työntekijöistä tulee sitoutuneita yrityskulttuurin rakentajia.
  • Ideoita, vinkkejä ja konkreettisia työkaluja sisäisen palvelukulttuurin vahvistamiseen.

Ohjelma

  • Miten kulttuuri ilmenee ja kuinka sitä selvitetään.
  • Miksi kulttuuria tarvitsee ymmärtää.
  • Miten yhteistä kulttuuria luodaan.
  • Työntekijöiden hyväksyntä muutoksille on ratkaiseva.
  • Ideoita, vinkkejä, työkaluja

Aikaa kysymyksille


Ajankohta: 22.5.2018 klo 13.00 – 14.30 (voit katsoa myös tallenteena, silloin kun haluat, ihan mistä vain haluat)

Webinaarikoulutuksen hinta: 177 euroa (+ alv 24 %) / hlö pitää sisällään live- ja webinaaritallenteen sekä koulutusmateriaalin


Peruutusehdot:

Peruutus on ilmoitettava viimeistään 14 päivää ennen koulutustilaisuuden alkua. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa.

Antti Nevalainen

Henkilöstön sisäinen palvelukulttuuri

Kouluttajana toimii valmentaja, toimitusjohtaja Antti Nevalainen, Valmento Oy.

Antilla on jo 23 vuoden kokemus palveluliiketoiminnasta ja hän on valmentanut ihmisiä menestymään omassa myynti- ja johtamistyössään toistakymmentä vuotta. Taustalla on käytännön menestyksekästä kulttuurin luomista vuosikymmenien varrelta.

Menestyvä johtaja -kilpailussa palkittu Antti kertoo:

Kehittämälläni konseptilla olen saanut aikaiseksi upeita tuloksia taloudellisesti, kulttuurillisesti ja sosiaalisen pääoman muodossa. 

Tulokset puhukoot puolestaan.


Palaute aikaisemmista koulutuksista:

"Pirteä ja selkeäsanainen!"

 

Koulutus jo pidetty. Ilmoittautuminen sulkeutunut.