Valitse sivu

10 käytännöllistä menestystekijää: innostava, hauska ja tuloksellinen jatkuvan parantamisen kulttuuri

Jatkuva parantaminen on oikein toteutettuna yksinkertaista, hauskaa, ihmisiä innostavaa ja ennen kaikkea tuottavaa. Koko Lean-ajattelu rakentuu Jatkuvan parantamisen periaatteen ympärille.

Kuulostaako tutulta?

Perinteinen kehittäminen tapahtuu ylhäältä alaspäin. Johto asettaa tavoitteita, keinoja ja ohjaa toteutusta. Paras tieto ongelmista, kehittämistarpeista ja -ideoista on kuitenkin työn parhailla asiantuntijoilla – niillä jotka työtä tekevät. Tätä valtavaa potentiaalia ei osata hyödyntää.

Kehittäminen mielletään usein ainoastaan pitkinä ja kalliina projekteina. Pienten parannusten merkitystä aliarvioidaan. Kun pieniä parannuksia tehdään paljon, niistä syntyy suuri kokonaisvaikutus. Kaikki haluavat Jatkuvan parantamisen kulttuuria, mutta eivät tiedä, miten sitä määrätietoisesti rakennetaan.


Kenelle

Webinaari on suunnattu johto- ja esimiestehtävissä työskenteleville henkilöille, jotka haluavat viedä omaa organisaatiotaan kohti itseohjautuvaa Jatkuvan parantamisen kulttuuria.


Hyöty osallistujalle

Webinaari esittää 10 keskeistä menestystekijää:

  • kuinka työntekijät saadaan innostumaan oman työn ja työympäristön kehittämisestä
  • antaa osallistujalle käytännöllisiä ja hyväksi todettuja työkaluja jatkuvan parantamisen kulttuurin rakentamiseen
  • miten jatkuvan parantamisen toimintatapa saadaan juurrutettua toimintaan niin, että siitä tulee jokapäiväinen tapa toimia ja ajatella
  • tarjoaa selkeät perustelut, miksi esitetyt keinot toimivat.

Webinaarin jälkeen:

  • osallistuja voi lähteä heti testaamaan ja toteuttamaan webinaarissa esitettyjä uusia toimintatapoja omassa organisaatiossaan.

Ohjelma

Jatkuva parantaminen – Lean -ajattelun peruspilari

Jatkuvan parantamisen kulttuuri ja johtaminen

Kymmenen keskeistä menestystekijää innostavan Jatkuvan parantamisen kulttuurin rakentamiseen – keinoja ja työkaluja

  1. Aloita itsestäsi
  2. Kirkas visio
  3. Ongelmat pintaan
  4. Vastuut ja valtuudet
  5. Testaamisen kulttuuri
  6. Pienin askelin
  7. Kerralla loppuun asti
  8. Rutiinit ja säännöllisyys
  9. Tee näkyväksi
  10. Motivaatiotekijät

Käytännön esimerkkejä toteutustavoista

Aikaa kysymyksille


Ajankohta: 19.9.2018 klo 13.00 – 14.30 (voit katsoa myös tallenteena, silloin kun haluat, ihan mistä vain haluat)

Webinaarikoulutuksen hinta: 197 euroa (+ alv 24 %) / hlö pitää sisällään live- ja webinaaritallenteen sekä koulutusmateriaalin.

Ryhmäalennukset: (osallistujat samasta organisaatiosta) kaksi henkilöä tai enemmän 177 euroa/hlö.


Peruutusehdot:

Peruutus on ilmoitettava viimeistään 14 päivää ennen koulutustilaisuuden alkua. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa.

Pekka Hirvonen, DI

Pekka Hirvosella on 15 vuoden työkokemus teollisuudesta tuote-, toiminnan- ja laadunkehitystehtävissä. Pekan erityisosaamisalueita on tuotteiden valmistettavuus, 5S, päivittäisjohtaminen, jatkuva parantaminen ja ongelmanratkaisumenetelmät.

Koulutuksissamme asioita katsotaan aina käytännön näkökulmasta. Puhutaan asioista, joita olemme itse tekemässä teollisuuden, terveydenhuollon ja palvelualojen asiakkaidemme kanssa.


Palaute aikaisemmista koulutuksista:

”Käytännön vinkkejä toiminnan jatkuvaan parantamiseen.”

”Herätti kipinän, vahvisti jo itse aiemmin tekemiäni havaintoja leanista.”

”Pääsin tutustumaan aiheeseen ja malliin simppelisti, hyvä!”

 

Koulutus jo pidetty. Ilmoittautuminen sulkeutunut.