Onnistu tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämisessä

Osallistu tähän ajankohtaiseen tapahtuma-alan webinaariin, jossa tarjotaan liiketoimintalähtöistä ajattelua tapahtumien kehittämiseen. Puhutaan tapahtumastrategioista, visiosta ja siitä miten tapahtuman voisi viedä siniselle merelle, punaisen sijaan. Mietitään tapahtumien erilaisia rooleja sekä asemoidaan ne uudelle pelikentälle tunnistaen mahdollisia kipupisteitä.

Nyt jos koskaan tarvitaan uutta ajattelua sekä työkaluja myös tapahtumien kehittämiseen. Milloin kasvokkain kohtaamisen aika on livenä, milloin verkossa? Milloin ja miten suunnitellaan joustavasti yhdistelemällä? Osa tapahtumista on jo siirtynyt verkkoon ja tulevat perustellusti sinne jäämään. Millaiset tapahtumat kannattaakin suunnitella verkkoon? Kuohuviinikö houkuttelee? Webinaarissa puhutaan lupauksista ja niiden lunastamisesta tapahtumassa.

Kun nyt koemme inhimillistä tapahtumapatoumaa, millaisiin tapahtumiin haluamme aikaamme kohdistaa osallistumis- ja suunnittelumielessä? Ihan vain järjestämisen vuoksi ei kannattaisi resursseja tuhlata, mutta sen sijaan kannattaa lähteä luomaan suunnittelu edellä kohderyhmiä voimaannuttavia tapahtumia. Onko tapasi perinteinen vai tiedätkö millaisia suunnittelutyökaluja on käytettävissä? Myös niitä käsitellään tässä webinaarissa.

Kouluttajana toimii Helena Wallo, joka on valittu tapahtuma-alan sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon 2019. Tule mukaan tähän webinaarikoulutukseen jäsentämään omia ajatuksiasi antaaksesi osallistujille yhä vaikuttavampia tapahtumakokemuksia ja järjestäjille tuloksellisia tapahtumia. 


Kenelle 

  • Kaikille tapahtumajärjestäjille, toimit sitten inhouse-tapahtumajärjestäjänä tai toimistossa.
  • Tapahtumatuottajalle ja -suunnittelijalle.
  • Myös kaikille heille, jotka työskentelevät tapahtumien parissa, markkinointi- tai markkinointiviestinnän tehtävissä, esim. markkinointipäälliköt ja -assistentit.
  • Kun pohdit sitä, miten käy tulevaisuuden tapahtumien tai koko tapahtuma-alan. 

Hyödyt 

Tässä webinaarissa puhutaan tapahtumastrategiasta, mikä se on ja millainen voisi toimia nyt. Puhutaan tapahtuman suunnittelusta, sisällöstä, esiintyjistä, tunteista, muistihimmeleistä ja tapahtuman vastuista. Saat työkaluja sovellettavaksi omiin tapahtumiisi. Tiedätkö muuten, minkä värinen on sinun tapahtumamaisemasi?

  • Saat käsityksen millainen voi olla uusi tapahtumastrategiasi, mistä voi luopua ja mistä kannattaa pitää kiinni.
  • Saat varmuuden siitä, mitä tarkoittaa kun puhutaan tapahtuman järjestämisestä vs. suunnittelusta, kumpaan kannattaa panostaa ja millaisia eroja on lopputuloksessa.
  • Mitä tarkoittaa kokemus arjen yläpuolella ja mitä se edellyttää tapahtumajärjestäjältä.
  • Millaisia armottomia yleisöjä tapahtumista löytyy ja millaisia taltuttamisen keinoja on löydettävissä.
  • Saat uuden työkalun tapahtumamaiseman muodossa ja myös muita työkaluja sovellettaviksi omien tapahtumiesi kehittämiseen.
  • Webinaarin jälkeen voit tunnistaa oman osaamisesi tapahtumien järjestämisessä ja olisiko hyödyllistä opiskella lisää.

Ohjelma

Tapahtumastrategia aseena

  • Tapahtumastrategia – mitä sillä tarkoitetaan?
  • Millainen voi olla uusi tapahtumastrategia?
  • Mitä kaikkea se kattaa ja mihin se linkittyy?

Arjen yläpuolelle – VIP-kokemus

  • Tapahtumaan osallistuminen on aina poikkeustila arkielämään.
  • Selkeät lupaukset ja ohjeistukset.
  • Mitä tarkoittaa järjestäjän vastuu.
  • Onko myös osallistujalla vastuuta?

STOP – järjestämiselle ilman suunnitelmaa

  • Tiedätkö mihin aikasi kuluu tapahtumaprojektin aikana?
  • Projektin johtamisen vastuu myös ideointiin
  • Työkaluja tapahtumasuunnitteluun

Työkaluja tapahtumiin

Konkreettisia tapahtumatohtorin kehittämiä työkaluja yhä vaikuttavampien tapahtumien suunnitteluun ja toteuttamiseen.

  • Esimerkiksi laatuvaaka, viisi vinkkiä – lista ja kolme perusmittaria tulosten mittaamiseeen.
  • Tapahtumamaisema on uusi käsite, jota soveltamalla pääset käsiksi syvemmin oman tapahtumasi mahdollisiin kipupisteisiin.

Aikaa kysymyksille


Ajankohta: 9.6.2022 klo 13:00 – 14:30 
– voit katsoa webinaarin myös tallenteena myöhemmin.

Webinaarikoulutuksen hinta: 197 euroa (+ alv 24 %)
– sisältää livewebinaarin ja tallenteen sekä koulutusmateriaalin. Webinaarin tallenne on osallistujien katsottavissa 6 kk koulutuksen jälkeen. Saat linkin sähköpostiisi livetilaisuuden jälkeen.

Ryhmäetuhinta: 177 euroa / hlö + alv 24 %, kun samasta organisaatiosta on vähintään kaksi osallistujaa.


Peruutusehdot:

Peruutus on ilmoitettava viimeistään 8 päivää ennen koulutustilaisuuden alkua. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa.

Helena Wallo

Tulevaisuuden tapahtuma on tilaisuus vol. 4 (90 min)

Kouluttajana toimiva Helena Wallo on valittu tapahtuma-alan sadan  vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon vuonna 2019. Hän on toiminut tapahtuma-alan kouluttajana, konsulttina ja bloggaajana vuodesta 2007 alkaen. Helena on järjestänyt ensimmäiset yritystapahtumat 90-luvun alussa. Hänen kirjoittamansa kirja ’Tapahtuma on tilaisuus’ on edelleen yksi lainatuimmista kirjoista tapahtuma-alalla.

Suomalaisen Evento Awards tapahtuma-alan kilpailun tuomaristossa hän on toiminut kilpailun kännistymisestä lähtien. Lisäksi tuomarointi ja alan näkymät ovat tuttuja muistakin tapahtuma-alan kilpailuista, kuten Mesoaja, Baltic for Events ja Eventex. Hän on toiminut MPI Finlandin hallituksessa, SPOT ry:ssä sekä Tapaseurassa.

Helena on seurannut tiiviisti koronaviruksen vaikutuksista alaan. Postaukset löytyvät tapahtumatohtorin Instagramista sekä Facebookista. Ei siis liene ihme, että tapahtumat ovat Helenan intohimo.


Palaute aikaisemmista koulutuksista:

"Hyvin tutkittu, eritelty ja esitetty sisältö. Ajankohtainen kokonaisuus. Helena Wallo selkeä, asiaan perehtynyt esiintyjä. Vakuuttavaa menoa."

"Tuli paljon ajatuksia, oli napakka ja selkeä esitys ja sisältö. Kouluttaja erinomaisen luonnollinen."

"Sain vahvistusta omille mielipiteilleni ja ajatuksilleni. Lisäksi tuli kivoja vinkkejä eri asioihin."

"Koulutus auttoi jäsentämään muuttuvaa tapahtumakenttää."

"Asiantunteva henkilö, joka osasi poimia hyviä ajatuksia jakoon meille muille tekijöille."

"Luonteva esiintyminen ja mukavasti eteenpäin soljuva koulutus. Asiantuntijuus."

(4.8)

 

Koulutus jo pidetty. Ilmoittautuminen sulkeutunut.