Juridiset vinkit, kun päihteiden käyttö häiritsee työntekoa

Päihdeongelmat aiheuttavat monenlaista haittaa, myös työyhteisöissä. Päihdeongelmia kuitenkin myös piilotellaan ja vähätellään paljon. Niihin tarttumista viivytellään usein.

Kuinka päihdeongelmien kanssa milloinkin olisi parasta toimia? Mitkä ovat työnantajan oikeudet ja velvollisuudet? Entä työntekijän?


Kenelle

Webinaari on suunnattu ensisijaisesti esimiehille ja johtajille, niin yksityisellä, julkisella kuin kolmannellakin sektorilla. Koulutus soveltuu mainiosti myös muun muassa henkilöstöhallinnon asiantuntijoille ja työhyvinvoinnin kehittäjille.


Hyöty osallistujalle

Alkoholi, rauhoittavat lääkkeet, huumeet… Kuinka suhtautua ja toimia, jos epäilee tai tietää, että työntekijällä on jonkinlainen päihdeongelma?

Tässä webinaarissa saat vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin:

  • Kuka saa puhalluttaa työntekijän?
  • Millä ehdoilla voi teettää huumetestin?
  • Vai voiko olla parempi yrittää olla huomaamatta päihdeongelmaa ja vedota vain muihin seikkoihin, kuten esimerkiksi työtehtävien laiminlyöntiin?
  • Kannattaako päihteiden väärinkäytöstä epäilty tai kiinni jäänyt työntekijä käskeä kotiinsa?
  • Kuinka esimiehen olisi parasta toimia epävarmoissa tilanteissa?
  • Millainen päihdeohjelma työpaikalla pitäisi olla?
  • Miten suhtautua, kun työntekijä on välillä poissa ja välillä töissä – vaihtelevin tuloksin?
  • Kuinka on syytä menetellä, kun pehmeimmät keinot eivät enää auta?
  • Mitä työntekijän päihdeongelmia käsittelevästä oikeuskäytännöstä voidaan havaita?

Tuomioistuinratkaisujen lisäksi tämä webinaari sisältää runsaasti myös muita käytännön esimerkkejä.


Ohjelma

Eri päihteiden käytön merkitys työyhteisössä

  • Miten työt sujuvat eli kuinka päihdeongelma vaikuttaa työhön?
  • Palautteiden ja havaintojen käytännön merkitys
  • Kuinka ja kenen toimesta päihteiden käyttö todennetaan?
  • Rikoksiin syyllistymisen mahdollisuus ja merkitys työpaikalla
  • Yhteys myös esimerkiksi peliriippuvuuteen?

Päihdeongelmaisen työntekijän auttaminen

  • Työnantajan päihdeohjelma ja hoitoonohjaus
  • Vai vai voiko olla parempi yrittää olla huomaamatta päihdeongelmaa ja tarttua vain muihin epäkohtiin?
  • Onko kyse sairaudesta – ja jos on, niin mitä siitä seuraa?
  • Mitä tutkimuksia ja hoitoja työnantajan on kustannettava?
  • Päihdenongelmaan puuttumisen erityispiirteet etätyötä tehtäessä

Työnantajan käytännön keinot ja mahdollisuudet, kun pelkkä päihdeongelmaisen tukeminen ei riitä

  • Keinojen koventaminen aste asteelta
  • Miten poissaoloja on milloinkin syytä käsitellä?
  • Viestintä työyhteisössä, salassapidettävät seikat huomioiden
  • Mihin työntekijä voi pätevästi vedota – ja mihin ei?
  • Työ- tai virkasuhteen päättäminen?

Aikaa kysymyksille


Ajankohta: 12.10.2022 klo 13:00 – 14:30 
– voit katsoa webinaarin myös tallenteena myöhemmin.

Webinaarikoulutuksen hinta: 197 euroa (+ alv 24 %)
– sisältää livewebinaarin ja tallenteen sekä koulutusmateriaalin. Webinaarin tallenne on osallistujien katsottavissa 6 kk koulutuksen jälkeen. Saat linkin sähköpostiisi livetilaisuuden jälkeen.

Ryhmäetuhinta: 177 euroa / hlö + alv 24 %, kun samasta organisaatiosta on vähintään kaksi osallistujaa.


Peruutusehdot:

Peruutus on ilmoitettava viimeistään 8 päivää ennen koulutustilaisuuden alkua. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa.

Katariina Sorvanto

Työntekijän päihdeongelma – oikeudelliset neuvot työnantajalle (90 min)

Katariina Sorvanto, KataKoski Oy. Katariina on juristi, joka on perehtynyt laajasti johtamiseen ja organisaatioiden toimintaan sekä teoriassa että käytännössä – myös itse esihenkilönä työskennellen.

Katariina on innostava ja pidetty, pitkällä esiintymiskokemuksella toimiva kouluttaja. Koulutustehtävien lisäksi hän konsultoi asiakkaitaan työoikeudellisissa kysymyksissä.


Palaute aikaisemmista koulutuksista:

”Kouluttajalla innostava ote. Tiukkaa faktaa kiinnostavin esimerkein ja elävä tapa konkretisoida asiaa. Kiitos!”

”Hyvä kouluttaja. Voisin osallistua uudestaan hänen kursseilleen.”

”Kouluttajalla selkeä ulosanti, asiantunteva, miellyttävä kuunnella.”

”Hyvä luennoitsija, monipuolinen tietämys.”

(4.8)

 

Koulutus jo pidetty. Ilmoittautuminen sulkeutunut.