Vahva johtaja voi saavuttaa kaikki asiat, mitä vahvuus mahdollistaa, välttäen vahvuudesta johtuvat tuhot.

Webinaarissa tarkastellaan, minkälaiseen persoonallisuusmuottiin monesti ylemmän tason johtajat sopivat. Ylempään johtoon päätyy usein vahvoja persoonia, jotka menevät läpi harmaan kiven ja oman mielensä mukaan. Vahva persoonallisuus on vahvuus, mutta se myös aiheuttaa johtamiseen ja johdettaviin monia säröjä, jotka voivat pahimmillaan muuttua johtajan suurimmiksi heikkouksiksi.

Tule oivaltamaan ja oppimaan, kuinka johtajan vahvuus on koko työyhteisön vahvuus, ei heikkous.


Kenelle

Henkilöstöjohdolle ja henkilöstön kehityksestä vastaaville ja erityisesti johdon kehityksestä vastaaville. Soveltuu hyvin mm. toimitusjohtajille ja muille johdossa toimiville avainhenkilöille.


Hyödyt

Webinaarin osallistuja saa totuudellisen kuvan vahvan johtajan arkielämästä, johtajuuden haasteista ja mahdollisuuksista koko työyhteisölle.

Kuulija saa webinaarista käsityksen mistä vahvuus voi johtua, miten se ilmenee ja ennen kaikkea miten vahvuuden tuomia varjopuolia voi vähentää. Samoin kuulija saa ymmärryksen, miten nykyisen työelämän muutokset sietävät entistä vähemmän vahvuutta.


Sisältö

  • Mitä vahvuus tarkoittaa
  • Mitkä persoonallisuuspiirteet liittyvät vahvuuteen
  • Vahvuudesta tulee paljon hyötyjä
  • Miten saavuttaa vahvuudesta tulevat hyödyt välttäen siitä tulevat sudenkuopat
  • Mitä ovat nämä vahvuuden negatiiviset oireet
  • Mitä nämä oireet aiheuttavat kanssaihmisille
  • Mistä vahvuus voi johtua
  • Minkälaista johtamista nykyisin odotetaan
  • Toimenpidesuositukset vahvuuden negatiivisten oireiden välttämiseen
  • Parhaat toimintamallit vahvan johtajuuden hyödyistä koko työyhteisölle
  • Aikaa kysymyksille

Ajankohta: 30.3.2023 klo 13:00 – 14:00
– voit katsoa webinaarin myös tallenteena myöhemmin

Webinaarikoulutuksen hinta: 197 euroa / hlö (+ alv 24 %)
– sisältää livewebinaarin ja tallenteen sekä koulutusmateriaalin. Webinaarin tallenne on osallistujien katsottavissa 6 kk koulutuksen jälkeen. Saat linkin sähköpostiisi livetilaisuuden jälkeen.

Ryhmäetuhinta:
177 euroa / hlö + alv 24 % kun samasta organisaatiosta on kaksi osallistujaa, 147 euroa / hlö (+ alv 24%), kun samasta organisaatiosta on kolme tai useampi osallistujaa.


Ilmoittautumisen peruutusehdot:
Peruutus on ilmoitettava viimeistään 8 päivää ennen koulutustilaisuuden alkua. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa.

Juha Martikainen

Vahva johtaja – koko työyhteisön haaste ja vahvuus (60 min)

Juha Martikainen on toiminut aikaisemmin pitkään toimitusjohtajatason tehtävissä yrityksissä, jotka ovat olleet erittäin haastavissa tilanteissa. Juha on nykyään PCC-tason koulutettu executive coach. Hän on tehnyt vahvaa johtamista aikaisemmin itse ja nykyään nähnyt sitä paljon asiakkaissaan sen etuineen ja haittoineen, ja kertoo siitä vankan kokemuksensa pohjalta. Hän on myös kirjoittanut uutuuskirjan Vahvan johtajan tauti.


 

Koulutus jo pidetty. Ilmoittautuminen sulkeutunut.