Valitse sivu

Osaatko sinä ja sinun verkostosi hyödyntää oikein maksuttomia työvälineitä, joiden avulla säästyy aikaa palavereilta ja matkustamisesta?

Verkostot ovat työelämän arkipäivää. Sähköpostien ja sähköpostiliitteiden lähettäminen ei ole enää tarpeen, kun tiimit, etätyöparit ja yhteistyöverkostot oppivat käyttämään pikaviestimiä, suljettuja foorumeita ja virtuaalisia toimistosovelluksia.


Kenelle

Yrityksissä, oppilaitoksissa,  julkishallinnossa, kehittämishankkeissa ja järjestöissä toimiville eri alojen tiimeille, asiantuntijoille ja yhteistyöverkostoille.


Miksi tämä webinaari on sinulle hyödyksi?

Verkostojen ylläpitoon kuluu paljon työaikaa. Suuri osa ajasta hukkaantuu palavereihin osallistumiseen ja niihin matkustamiseen. Kun verkoston jäsenet työskentelevät itselleen sopivana aikana paikassa jossa voivat keskittyä, tulokset näkyvät sekä laadussa että nopeudessa.

Pelkkä työvälineiden käyttöönotto ei kuitenkaan vielä riitä. Tarvitaan myös keskinäisiä sopimuksia ja vakiintuneita käytäntöjä – yhteistä osaamista.

Webinaarissa tutustutaan havainnollisesti esim. Dropboxin, Google Driven ja Docsin, Facebook-ryhmien ja Messengerin tehokkaaseen käyttöön sekä annetaan vinkkejä hyvistä käytännöistä yhteistyön sujuvoittamiseksi. Webinaarin aikana ja sen jälkeen on myös mahdollista päästä itse kokeilemaan sovellusten käyttöä ohjatusti.

Jos webinaariin osallistujalla on entuudestaan Google-tili (@gmail.com -sähköposti) ja Facebook käyttäjätunnus, näihin kirjautuminen ennen tilaisuuden alkua edesauttaa oppimista.


Ohjelma

  • Verkoston sisäisen viestinnän hyviä käytäntöjä ja vinkkejä siitä, miten tulet oikein ymmärretyksi verkkokeskusteluissa.
  • Verkkoasiakirjan, kuten Google Docsin, työstäminen yhteistyössä (synkroninen ja asynkroninen työskentely).
  • Virtuaalisen kirjoitusprosessin vaiheet ja roolit.
  • Ryhmän sisäisen viestinnän välineiden, kuten Facebook-ryhmän ja Messengerin käyttöönotto ja käyttö.
  • Aikaa kysymyksille.

Ajankohta: 14.9.2017  klo 9.15 – 10.30 (webinaarin voit katsoa myös tallenteena silloin kun sinulle sopii)

Koulutuksen hinta: 177 euroa (+ alv 24 %) / hlö pitää sisällään webinaarin, koulutusmateriaalin ja tallenteen


Peruutusehdot

Peruutus on ilmoitettava viimeistään 14 päivää ennen koulutustilaisuuden alkua. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa.

Reima Orvasto

Viestintäkouluttaja/työnohjaaja Reima Orvasto on pitkän linjan verkostotyöntekijä ja -kehittäjä. Hänellä on pitkä kokemus järjestöjen välisestä yhteistyöstä ja kehittämishankkeista.

Yhdeksän vuoden yrittäjyyden aikana hän on toiminut kouluttajana useissa organisaatioissa. Lisäpontta kouluttajuuteensa hän on hakemassa meneillään olevassa työnohjaajakoulutuksessa.


Ilmoittautuminen

(Toimi heti - paikkoja rajoitetusti!)


Kyllä, ilmoittaudun Osaavan verkoston virtuaaliset työvälineet -koulutukseen
14.09.2017, klo 09:15 - 10:30

 
Hlö(ä)

Kesätarjous! Tallenteet -15% kesä- ja heinäkuun ajan! Piilota tämä ilmoitus