Valitse sivu

Johtamisen tärkeimmät menestystekijät

127.00 +alv 24%

Kuvaus

Johtamisessa riittää opiskeltavaa. On itsensä johtaminen, asioiden johtaminen, ihmisten johtaminen, sekä strategian ja kulttuurin johtaminen.

Jatkuva muutostila paineistaa työpäivät ja tekee vaikeaksi nähdä oikeasti tärkeät asiat. Työntekemisen tavat muuttuvat, mutta ihmisten tavat suhtautua muutoksiin ei muutu. Moni johtaja joutuu kiireen keskellä yrittämään todella kovasti, että pystyy saamaan itsestään ja toisista parhaat puolet esille ja säilyttämään ne. Silti hukkaa syntyy, eikä ihmisten johtamisesta ole tullut yhtään helpompaa. Tärkeintä on luoda edellytykset vastuulliselle työskentelylle, ihmisten jaksamiselle ja jatkuvalle parantamiselle. Oikean tekemisestä voi tulla osa yrityskulttuuria ja ihmiset ovat sen tärkein voimavara.

Johtamistyö on usein yksinäistä, mutta parhaimmillaan myös osa koko yhteisön toimintaa.  Paineen kanssa pärjääminen edellyttää hyviä itsensä johtamisen taitoja. Oma käytös, oman työn suunnittelu ja organisointi ovat tärkeitä esimerkkejä muille. Yhteistyö ja keskustelu tulee olla sujuvaa kaikkien kanssa, sidosryhmiä unohtamatta.

Tämän koulutuksen tarkoituksena on antaa ideoita ja vinkkejä, sekä konkreettisia työkaluja hyvään itsensä johtamiseen, sekä tehokkaampien työskentelytapojen omaksumiseen ja monistamiseen. Kulttuurin luomiseen.


Kenelle 

Esimiehille, tiiminvetäjille, johtajille ja sellaisiksi haluaville tai pian tuleville. Kaikille uusia ajatuksia kaipaaville ja elämältä parempaa haluaville.


Koulutuksesta saat

  • Terveellisen itsensä johtamisen näkemyksen.
  • Kuinka asiat saadaan hoitumaan asioina.
  • Miten ihmisiä kannattaa johtaa suorituskyvyn lisäämiseksi
  • Kuinka strategiasta tehdään osa yrityskulttuuria

Kouluttaja

Kouluttajana toimii valmentaja, toimitusjohtaja Antti Nevalainen, Valmento Oy.

Antilla on jo 23 vuoden kokemus palveluliiketoiminnasta ja hän on valmentanut ihmisiä menestymään omassa myynti- ja johtamistyössään toistakymmentä vuotta. Taustalla on käytännön menestyksekästä kulttuurin luomista vuosikymmenien varrelta.

Menestyvä johtaja -kilpailussa palkittu Antti kertoo:

Kehittämälläni konseptilla olen saanut aikaiseksi upeita tuloksia taloudellisesti, kulttuurillisesti ja sosiaalisen pääoman muodossa. 

Tulokset puhukoot puolestaan.


Ohjelma

Itsensä johtaminen

  • Mitä on itsensä johtaminen?
  • Kuinka sitä tehdään?
  • Ajan rajallisuus
  • Ihminen haluaa vahvan itsetunnon

Strategian ja kulttuurin johtaminen

  • Mistä strategia saa elinvoimansa?
  • Mitä on kulttuuri ja miten sitä johdetaan?
  • Miten varmistetaan yhteisen hyvän eteen työskentely
  • Järkevämmin vaan ei puristamalla, mikä estää?

Asioiden johtaminen

  • Ihmiset harhautuvat, asiat säilyvät
  • Suunnitelmallinen tekeminen
  • Onko asioilla arvojärjestys
  • Tulokset puhuvat puolestaan

Ihmisten johtaminen

  • Mitä on ihmisten johtaminen?
  • Kuinka sitä kannattaa tehdä
  • Itseohjautuvuuden rakentuminen
  • Miten saada ihmiset jaksamaan?

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Vain kirjautuneet asiakkaat -jotka ovat ostaneet tuotteen- voivat kirjoittaa tuotearvion.