Olin kolmevuotias, kun meille tuotiin televisio.
Kirjoittaja, Oili Valkila, on suomen kielen ja puheviestinnän maisteri, logonomi ja MHT. Hän on kerännyt laajan kokemuksensa pääasiassa viestinnän ja tiedottamisen tehtävissä niin palkkatyössä kuin yrittäjänäkin, muun muassa kaksi vuosikymmentä toimittajana. Valmentajana hänen keskeisimmät asiantuntemusalueensa ovat tekstin tehokkaan tuottamisen taito, esiintymistaito sekä työyhteisötaidot. Oili on julkaissut mm. kirjat Loista kirjoittajana, Loista puhujana sekä Hanki ihana, peloton elämä.
Isän asennellessa sitä olin mennyt TV:n pahvilaatikkoon, jonka seinässä oli ruudun muotoinen aukko. Katsoin sieltä vakavana sanoen ”besta titta”. Niin tiesin Teija Sopasenkin sanovan telkkarissa. Aikuiset nauroivat, mutta uuden tekniikan ja uusien ajattelumallien soveltamisesta tulisi ikäpolveni keskeinen haaste. Mihinkään niistä me emme syntyneet.
Puhelimet yleistyivät, telefaxit kehittyivät, sinikopiot vaihtuivat lasersellaisiin, reikäkorttikoneet, tietokoneet ilman wysiwygiä, sitten reaalinäytöllä, kännykät, internet, sähköposti, some… Autojen muutos ja kaikki työhön liittyvä tekniikka ja sen nopea kehittyminen vielä erikseen. En listaa näitä siksi, että ne olisivat olleet jotain saavuuksia. Ne olivat kuitenkin muutosta kaikki.
Jokainen vuosikymmen opetti, tämäkin
Nyt tuon polun juosseet ovat kuusikymppisiä. Heitä kohdellaan raakkeina, koska ”he eivät hallitse nykytekniikka eivätkä viestintää”. Joidenkin kohdalla se onkin totta. Jos on väsähtänyt ja päästänyt irti jatkuvan muutoksen köydestä, on saattanut jämähtää paikoilleen. Samoin, jos työ on mennyt alta. Kotona yksin kun ei oikein voi oppia käyttämään trelloja tai moodleja. Tärkeintä kuitenkin on, ettemme sortuisi tietämättömyyttämme ikäluokkien yleistämiseen.
Erilaisuus kasvaa iän mukana
Teineinä meidän luonnollisesti piti olla mahdollisimman samanlaisia kuin muutkin ikäisemme ja erilaisia kuin vanhempamme, jotka olivat silloinkin noloja. Kun jätimme peruskoulun ja jatkoimme omiin suuntiimme, jokainen kasvoi vuosi vuodelta erilaisemmaksi. Erilaistuminen jatkuu vielä eläkeiän jälkeenkin oppimisen myötä.
Olisiko siis viimein aika herätä huomaamaan, että rekrytoinnissa se ikääntynyt, joka hakee töitä energialla ja innolla, ja jonka taustalla on kokemusta, muutosta ja uudistumista, voisi olla arvokas saalis? Hän ei välttämättä olekaan ”poor boomer” vaan pitkänlinjan selviytyjä, joka osaa oppimisen tärkeän taidon.
Tai kuten Mikael Kajo sanoo Kauppalehden artikkelissa koodareiksi kuluttautuvista aikuisista: ”Se häkellyttää, miten fiksua porukkaa täällä on. Pelottavaa, että Suomessa on näin paljon fiksua porukkaa penkillä. Siitä tilanteesta pitää päästä eroon.”
Monella säilyy uteliaisuus ja sisäinen motivaatio ikävuosista välittämättä kuten itsellänikin. Tietokirjapino yöpöydällä elää, aivot kuhisevat ja uusia tavoitteita ja hankkeita syntyy tämän tästä. Eläminen on syy oppia ja oppiminen on syy elää.
Koulutus kehittää ja motivoi kaikenikäisiä ja sivutuotteena verkostotkin päivittyvät!
Kirjoittaja Oili Valkila
Työnantaja, joka arvostaa henkilöstöään ja pitää sen osaamisesta huolen, pärjää kisassa.
Tietoisesti väkeään kehittävä johto voi käyttää hyväkseen esimerkiksi WebAkatemian uutta palvelua, Webinaarikorttia, johon pääset tutustumaan tästä: Webinaarikortti, tai lähikoulutusten vastaavaa huippupalvelua, Valmennuskorttia, joka löytyy täältä: Valmennuskortti
Täältä voit lukea myös Kauppalehden 1.12.2019 artikkelin: