Koronaviruksen toinen aalto ja oikeudelliset muutokset – mitä työnantajan kannattaa huomioida?

147.00 +alv 25,5%

Kuvaus

Kuinka toimia, kun sekä terveys että talous haluttaisiin turvata?

Voiko työnantaja velvoittaa käyttämään älypuhelimen koronasovellusta esimerkiksi työpuhelimessa, vaikka laissa puhutaan vapaaehtoisuudesta? Entä voiko työnantaja määrätä tai kieltää kasvomaskin käytön esimerkiksi asiakaspalvelussa? Mitä, jos työntekijä kieltäytyy ottamasta koronarokotuksen, kun se tulee tarjolle?

Kuinka etätöihin nyt kannattaa suhtautua? Miten työturvallisuus taataan? Jos työt tai rahat loppuvat, niin millä ehdoilla ja aikatauluilla nyt saakaan lomauttaa tai irtisanoa?


Kenelle
Webinaari on suunnattu työnantajan edustajille, kuten johtajille, lähiesimiehille ja työsuojelupäälliköille – sekä henkilöstöhallinnon asiantuntijoille ja palkanlaskijoille.
Kohderyhmään kuuluvat kaikki työnantajat niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla ja esimerkiksi järjestöissä.
Webinaari soveltuu mainiosti myös muun muassa luottamusmiehille ja -valtuutetuille sekä muille henkilöstön edustajille.


Hyöty osallistujalle

Koronaviruspandemia aiheuttaa edelleen poikkeuksellisia tilanteita, joihin työnantajien on syytä varautua. Osallistumalla tähän webinaariin saat ajantasaista tietoa työ- ja virkamiesoikeuden näkökulmasta. Pääset myös kysymään suoraan juristilta.

Tämä webinaari tarjoaa monipuolisen ja käytännönläheisen kattauksen työnantajan

  • työnjohdollisista ja
  • rahallisista

oikeuksista ja velvollisuuksista erilaisissa ajankohtaisissa käytännön tilanteissa, joissa koronaviruksen aiheuttamia tuhoja pyritään minimoimaan työ- ja virkamiesoikeudellisin keinoin.

Käymme läpi erityisesti niitä seikkoja, jotka ovat muuttuneet kevääseen verrattuna: muun muassa tartuntatautilain uusia pykäliä ja aluehallintovirastojen päivitettyjä linjauksia. Kertaamme yhtäältä jo keväällä sovellettuja, edelleen voimassa olevia sääntöjä ja toisaalta sitä, mitkä keinot ovat poistuneet käytöstä esimerkiksi valmiuslain soveltamisen päättymisen jälkeen.

Parhaan kokonaiskuvan saamiseksi tarkastelemme myös työntekijöiden oikeuksia ja velvollisuuksia samoissa tilanteissa.


Kouluttaja

Katariina Sorvanto, KataKoski Oy. Katariina on lakimies, joka on tutustunut laajasti johtamiseen ja organisaatioiden toimintaan sekä teoriassa että käytännössä – myös itse esimiehenä työskennellen.

Katariina on innostava ja pidetty, yli kymmenen vuoden esiintymiskokemuksella toimiva kouluttaja. Koulutustehtävien lisäksi hän konsultoi asiakkaitaan työ- ja virkamiesoikeudellisissa kysymyksissä.


Ohjelma

Onko työpaikan ohjeita ja muita asiakirjoja syytä päivittää?

  • Mitkä jo keväällä opitut säännöt pätevät edelleen?
  • Mikä on muuttunut?
  • Suositukset ja vapaaehtoisuus – vai kuitenkin työnantajan käsky?
  • Poikkeukselliset tilanteet ilman valmiuslain mukaisia poikkeusoloja?
  • Uusien lakimuutosten käytännön vaikutukset
  • Ajantasaiset riskikartoitukset

Saako työnantaja määrätä työntekijän…

  • käyttämään älypuhelimen koronasovellusta?
  • kasvomaskin pakolliseksi tai kielletyksi?
  • koronatestiin?
  • karanteeniin tai eristykseen ilman terveysviranomaisen kannanottoa?
  • tekemään töitä karanteenissa tai eristyksessä?
  • tulemaan työpaikalle, jos poissaololle ei olisi muuta perustetta kuin työntekijän oma toive tai pelko?
  • ottamaan koronarokotuksen, kun se tulee tarjolle?
  • ilmoittamaan vapaa-ajan matkoistaan?
  • perumaan vapaa-ajan matkansa?

Poissa työpaikalta – palkalla tai palkatta

  • Mitä keväällä etätöistä opittua kannattaa jatkaa ja mitä muuttaa? Esimerkkejä
  • Palkattomat poissaolot työntekijän valintojen tai toiminnan seurauksena
  • Kun odotellaan työntekijän tai hänen lapsensa koronatestiin pääsyä ja testin tuloksia
  • Voimassaolevat määräajat, kun työnantajalla on tarve vähentää työvoimaa – eli millä aikatauluilla nyt voi lomauttaa tai irtisanoa taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla?

Muuta ajankohtaista huomioon otettavaa?

2 arviota tuotteelle Koronaviruksen toinen aalto ja oikeudelliset muutokset – mitä työnantajan kannattaa huomioida?

  1. Ei tarvitse fyysistä siirtymistä, säästyy matkakulut.

  2. Toimiva toteutus.

Vain kirjautuneet asiakkaat -jotka ovat ostaneet tuotteen- voivat kirjoittaa tuotearvion.