Tiedätkö mitä vaatimuksia tietosuoja-asetus asettaa organisaatiosi henkilötietojen käsittelylle sekä tietoturvalle ja mitä seurauksia niiden laiminlyönnistä voi aiheutua?

EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (GDPR) on sovellettu 25.5.2018 alkaen. Asetuksen rikkomisesta voi seurata hallinnollisia sakkoja, joiden määrä voi olla yritykselle enimmillään jopa 4 % edeltävän tilikauden vuotuisesta maailmanlaajuisesta liikevaihdosta tai 20 miljoonaa euroa. Eri suuruisia sakkoja ja muita viranomaisseuraamuksia on annettu jo useissa EU:n jäsenvaltioissa niin pk-yrityksille kuin suuryrityksillekin.

Tietoturvaloukkauksen sattuessa organisaatiolla on velvollisuus ilmoittaa korkean riskin tilanteissa loukkauksesta paitsi viranomaisille, myös loukkauksen kohteena oleville henkilöille. Viranomaisseuraamusten lisäksi siten myös mainehaitta voi olla merkittävä organisaatiolle, joka on joutunut loukkauksen kohteeksi.

Tule kuulemaan ajankohtaisia asioita GDPR:n asettamista tietoturvavaatimuksista, viranomaisten langettamista seuraamuksista sekä siitä, miten omassa yritystoiminnassa voi välttää tietosuojariskejä ja mitä pitää ottaa tietoturvan osalta huomioon GDPR-seuraamuksilta välttymiseksi.


Kenelle

Webinaari on suunnattu kaikille julkisella ja yksityisellä sektorilla toimiville tietosuojakysymysten parissa työskenteleville asiantuntijoille. Webinaari sopii hyvin esimerkiksi yrittäjille, it-tuelle, it-päälliköille, johtoryhmän jäsenille, markkinointipäälliköille, juristeille sekä tietosuojavastaaville.


Hyödyt

Opit tunnistamaan organisaatiotasi koskevat henkilötietojen käsittelyä ja tietoturvaa koskevat velvoitteet sekä välttämään keskeisiä riskejä.


Ohjelma:

  • GDPR ja keskeiset vaatimukset henkilötietojen käsittelylle
  • GDPR:n tietoturvavaatimukset
  • Tietoturvaloukkaukset ja ilmoitusvelvollisuus
  • Tietosuojaa koskeva vaikutustenarviointi (DPIA)
  • Viranomaisten puuttumiskeinot ja hallinnolliset sakot
  • GDPR-oikeuskäytäntöä Suomesta ja muualta
  • Yhteenvetoa GDPR-seuraamuksista – miten välttyä seuraamuksilta?
  • Aikaa kysymyksille

Ajankohta: 14.9.2021 klo 10:00 – 11:30 
– voit katsoa webinaarin myös tallenteena myöhemmin.

Webinaarikoulutuksen hinta: 197 euroa (+ alv 24 %)
– sisältää livewebinaarin ja tallenteen sekä koulutusmateriaalin. Webinaarin tallenne on osallistujien katsottavissa 6 kk koulutuksen jälkeen. Saat linkin sähköpostiisi livetilaisuuden jälkeen.

Ryhmäetuhinta: 177 euroa / hlö + alv 24 %, kun samasta organisaatiosta on vähintään kaksi osallistujaa.


Peruutusehdot:

Peruutus on ilmoitettava viimeistään 8 päivää ennen koulutustilaisuuden alkua. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa.

Ville Vainio

GDPR:n tietoturvavaatimukset ja viranomaisseuraamukset

Webinaarin kouluttajana toimii Asianajotoimisto Applexin asianajaja, Senior Associate Ville Vainio. Ville on suorittanut arvostetun kansainvälisen CIPP/E-tietosuojasertifikaatin. Hänellä on erittäin kattavaa kokemusta eri toimialojen yritysten avustamisessa tietosuojalainsäädännön noudattamiseksi.


Palaute aikaisemmista koulutuksista:

”Hyvä vetäjä, tehokkaasti etenevä, osaa/tietää aiheensa, oikeita esimerkkejä, selkeästi kerrottu.”

”Hyviä esimerkkejä, selkeää koulutusta”

”Hyvä ja selkeä esiintyminen”

(4.8)

 

Koulutus jo pidetty. Ilmoittautuminen sulkeutunut.