Totta vai ei? Oikeusturva vai oikeusmurha?
Mitä jos yksittäinen henkilö tai tietty porukka yhdessä on päätynyt valehtelemaan esimerkiksi jostakusta ihmisestä, tämän työn tekemisestä tai tekemättä jättämisestä? Mitä jos valheita päätyy mediaan? Mitä työnantajan pitää tehdä?
Manipuloiva työyhteisön jäsen voi omien tarkoitusperiensä vuoksi yllyttää sekä itseään että muita muuntelemaan totuutta. Kuinka kannattaa toimia, jos epäillään jonkun tai joidenkuiden käyttävän asemaansa ja luottamusta väärin?
Mikä on luottamusasemassa, kuten hallituksen jäsenenä tai henkilöstön edustajana, toimivan vastuu? Kuka tai mikä lopulta päättää, mitä uskotaan? Kuinka työnantajan edustajat voivat tunnistaa myös ilmiöitä, joissa henkilö valehtelee omasta työpanoksestaan?
Keiden kaikkien pitäisi keskustella? Kuinka asioista kannattaisi puhua ja niihin puuttua? Kuinka ei? Miten valheita voi pyrkiä oikaisemaan? Mitkä ovat uusien, ilmoittajalle nimettömyyden takaavien viestikanavien tarjoamat uhat ja mahdollisuudet?
Kenelle
- Webinaari on suunnattu ensisijaisesti työnantajan edustajille, kuten esihenkilöille ja johtajille sekä henkilöstöhallinnon asiantuntijoille.
- Lisäksi tämä koulutus soveltuu hyvin kaikille, jotka tahtovat panostaa oikeudenmukaisiin menettelyihin tilanteissa, joissa eri ihmisillä on eri totuudet.
- Kohderyhmään kuuluvat kaikki työyhteisöt, joissa valehteluun liittyviin haasteisiin haetaan ratkaisuja: niin yksityisellä, julkisella kuin kolmannellakin sektorilla.
Hyöty osallistujalle
Tässä webinaarissa saat käytännön työkaluja tilanteisiin, joissa esimerkiksi
- jonkun tekemisiä vääristellään kieroin keinoin
- väitteet epäasiallisesta käytöksestä eivät ole rehellisiä ja
- vastuuta omista mokista vieritetään valheellisesti muille.
Saat vastauksia valehteluun ja valehteluepäilyihin liittyviin, työyhteisöissä askarruttaviin oikeudellisiin ja muihin henkilöstöjohtamisen kysymyksiin. Halutessasi voit lähettää ennakkokysymyksiä osoitteeseen katariina@nullkatakoski.fi – ennakkokysymyksiä käsitellään nimettömästi soveltuvin osin webinaarissa. Webinaarin aikana voit osallistua keskusteluun chatin kautta.
Tässä webinaarissa käydään läpi esimerkkien avulla myös sitä, kuinka totuuden ja valheen rajoja on vedetty oikeuskäytännössä.
Ohjelma
Käytännön esimerkkejä haasteista ja ratkaisuista, kun pohditaan, mikä on totta ja mikä ei
- Sana sanaa vastaan?
- Paisuttelu vai vähättely: miksi eri ihmiset kokevat saman tilanteen eri tavoin?
- Luottamuksen käyttäminen väärin ja oikein
- Mitä mittaus- ja muita selvitystapoja voidaan käyttää?
- Pystyykö väitteiden kohde käytännössä puolustautumaan?
Esimerkkejä muunnellusta totuudesta ja työkaluja valheiden toteen näyttämiseksi
- Toistuvat vihjailut, huhujen liikkeelle laskeminen ja itse keksityt palautteet
- Asiayhteydestä irrottaminen ja harhaanjohtavia mielikuvia luovat väitteet
- Manipuloinnin ja manipuloitujen kertomusten tunnistaminen
- Yhteys kiusaamiseen – kuka oikeasti kiusaa ja kuka ei?
- Millaisia todisteita käytännössä tarvitaan?
Mitä tarkoittaa whistleblowing?
- Riippumaton ja puolueeton ilmoituskanava?
- Keiden on mahdollistettava sen käyttö?
- Saavatko muutkin halutessaan?
- Nimettömästi, mutta nimetyistä tahoista, tehtyjen ilmiantojen plussat ja miinukset
- Käytännön toimintatapavaihtoehtoja
Savustaminen kuuluu ruuanlaittoon, ei työpaikalle
- Riskit ja vastuut, jos työnantaja uskoo valheet ja toimii niiden perusteella
- Riskit ja vastuut, jos työnantaja on kovin varovainen eikä ota kantaa
- Mikä neuvoksi, jos luottamus katoaa?
- Hyviä ja huonoja esimerkkejä ulkopuolisten konsulttien käytöstä
- Mitä tarkoittaa oikeusmurha työyhteisössä?
Kuinka kannattaa lähteä selvittämään, kuka puhuu totta ja kuka ei?
- Keiden kannattaa keskustella ja miten?
- Todistajanpsykologiaa maallikoille
- Onko tehty esimerkiksi häirintä- tai työsuojeluilmoitusta?
- Ilmoituksen tekemisen ja tekemättä jättämisen hyvät ja huonot puolet
- Muita oikeudellisia mahdollisuuksia ja velvollisuuksia
Kun joku jää kiinni valehtelusta tai siihen yllyttämisestä
- Oikaisut eri medioissa
- Kurinpidolliset toimet työpaikalla
- Työ- tai virkasuhteen tai luottamustoimen päättyminen valehtelun vuoksi
- Kunnianloukkauksen tunnusmerkit
- Tuomioistuinprosessit
Aikaa kysymyksille
Ajankohta: 27.2.2024 klo 10.00 – 11.30
– voit katsoa webinaarin myös tallenteena myöhemmin
Webinaarikoulutuksen hinta: 247 euroa / hlö (+ alv 24 %)
– sisältää livewebinaarin ja tallenteen sekä koulutusmateriaalin. Webinaarin tallenne on osallistujien katsottavissa 2 kk koulutuksen jälkeen. Saat linkin sähköpostiisi livetilaisuuden jälkeen.
Ryhmäetuhinta: 227 euroa / hlö (+ alv 24 %), kun samasta organisaatiosta on kaksi osallistujaa, 197 euroa / hlö (+ alv 24 %), kun samasta organisaatiosta on kolme tai useampia osallistujia.
Laskutus tapahtuu, kun koulutuksen toteutuminen varmistuu.
Peruutusehdot:
Jos osallistuminen perutaan myöhemmin kuin 8 päivää ennen koulutuksen alkua, veloitetaan 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa.