Johda puheella – johtajan puhetilanteet haltuun

Puhumisen ja esiintymisen taidot ovat tulleet johtajille yhä tärkeämmiksi. Johtaja kohtaa työssään vaihtelevan joukon esiintymistilanteita, joista hänen odotetaan suoriutuvan kiitettävästi. Johtajan osaamista myös arvioidaan yhä useammin kyvyllä tehdä vaikutus ja vakuuttaa kuulijansa.

Tässä webinaarissa käsitellään johtajan keskeisiä puhetilanteita ja annetaan niihin konkreettisia ohjeita ja vinkkejä. Lisäksi puheella vaikuttamista ja johtamispuhetta käsitellään laajemminkin. Koulutus tarjoaa osallistujille hyvän työvälineistön, joilla puhetilanteisiin on aiempaa helpommin valmistautua ja esiintymisestä tulee vaikuttavampaa.

Vaikuttava puhetaito avaa väyliä menestyksekkääseen johtamiseen. Yleisön vakuuttaminen omasta visiosta, kuulijoiden sitouttaminen strategiaan, työyhteisön innostaminen yhteiseen projektiin, ikimuistoinen juhlapuhe, koskettavat sanat eläköityville. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä tilanteista, joissa johtajan onnistuminen riippuu hänen esiintymistaidoistaan. Tämä webinaari antaa keinoja loistaa näissä ja muissa puhetilanteissa.


Kenelle

Webinaari sopii organisaatioiden eri tasoilla oleville johtajille, jotka kohtaavat työssään vaikuttamiseen tähtääviä puhetilanteita. Webinaari sopii myös johtamista tukeville viestinnän asiantuntijoille, jotka suunnittelevat johtajien puheita ja esiintymisiä.


Ohjelma

Mitä johtajan puheelta edellytetään

Kaiken vaikuttamisen perusta

Johtajan puhetilanteet

  • Inspiroiva ja innostava johtamispuhe
  • Suuntaa näyttävä strategiapuhe
  • Uuden tiedon julkistaminen
  • Mieleen jäävä esitelmä
  • Seminaarin avaussanat
  • Juhlapuheet
  • Kriisipuhe
  • Päätössanat

Aikaa kysymyksille

  • Tässä tiiviissä webinaarikoulutuksessa sinulla on mahdollisuus kysyä ja kommentoida chat-ikkunan ja poll-vaihtoehtokysymysten kautta pitkin matkaa.

Ajankohta: 12.3.2024 klo 13.00 – 14.30 
– voit katsoa webinaarin myös tallenteena myöhemmin

Webinaarikoulutuksen hinta: 247 euroa / hlö (+ alv 24 %)
– sisältää livewebinaarin ja tallenteen sekä koulutusmateriaalin. Webinaarin tallenne on osallistujien katsottavissa 2 kk ajan koulutuksen jälkeen. Saat linkin sähköpostiisi livetilaisuuden jälkeen.

Ryhmäetuhinta: 227 euroa / hlö (+ alv 24 %), kun samasta organisaatiosta on kaksi osallistujaa, 197 euroa / hlö (+ alv 24%), kun samasta organisaatiosta on kolme tai useampi osallistujaa.

Laskutus tapahtuu, kun koulutuksen toteutuminen varmistuu.


Ilmoittautumisen peruutusehdot:
Jos osallistuminen peruutetaan myöhemmin kuin 8 päivää ennen koulutustilaisuuden alkua, veloitetaan 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa.

Antti Mustakallio

Johtajan puhetilanteet 2024 (90 min)

Antti Mustakallio on puhetaidon kouluttaja, palkittu puheenkirjoittaja ja median käyttämä kommentaattori. Vuodesta 2012 lähtien Antti on kouluttanut asiantuntijoita ja johtajia lukuisissa organisaatioissa esiintymään vaikuttavammin ja vakuuttavammin. Lisäksi johtajat käyttävät häntä puheenkirjoittajana, joita taitoja hän myös kouluttaa valtionhallinnossa.

Tiiminsä kanssa Antti järjestää vuosittain Suomen suurinta vaikuttamisviestinnän tapahtumaa Retoriikan kesäkoulua. Tammikuussa 2021 Alma Talent julkaisi Antin ja Unna Lehtipuun kirjoittaman kirjan Elämäsi paras puhe.

Kouluttajana Antti saa toistuvasti kiitosta syvälle pureutuvasta asiantuntemuksesta ja innostavasta koulutustyylistä.


Palaute aikaisemmista koulutuksista:

"Pitkästä aikaa hyvä ja hyödyllinen koulutus. Tällainen on harvinaista herkkua virkamiehelle. Kiitos."

"Olin harvinaisen tyytyväinen juuri tähän koulutukseen, enkä jäänyt kaipaamaan mitään. Kiitos!"

"Erinomainen koulutus, jonka anti oli niin kiinnostavaa, että ei tullut mieleenkään tehdä jotain siinä samalla sivussa."

"Tosi hyvä koulutus! Innostava ja asiallinen."

"Kiitos hyvästä ja selkeästä koulutuksesta. Osallistujien huomiointi ja osallistaminen oli erittäin hyvää!"

"Isot kiitokset! Juuri tällaisia tehokkaita koulutuksia me tarvitsemme."

(4.8)

 

Koulutus jo pidetty. Ilmoittautuminen sulkeutunut.