Jaksamisen juridiikkaa

Stressiä, stressiä, stressiä… ja uupuminen. Kasautuvia tehtäviä, kehnoja tuloksia ja vajavaista vuorovaikutusta. Vaikka työuupumus ei ole sairaus, siihen liittyy vakavankin sairastumisen riski.

Mikä neuvoksi ja kuinka tämän kielteisen kierteen syvenemisen voisi välttää jo ennalta tai ainakin katkaista heti alkuunsa? Entä jos se ei onnistu ja ajaudutaan tilanteeseen, jossa työkyky on menetetty? Mistä tietää, mikä johtuu työstä ja mikä muusta? Mitä eroa näillä tilanteilla on, kun käytännön kysymyksiä ratkotaan?

Työnantajalla on vastuu ja velvollisuus tarjota työntekijöilleen mahdollisimman terveellinen ja turvallinen työ. Niin kohtuullisten tavoitteiden, oikeudenmukaisesti jaettujen työtehtävien kuin myös työympäristön ilmapiireineen pitäisi tukea tätä. Työnantajan on tarkkailtava tilanteita ja johdettava työskentelyä – tarvittaessa toimintatapoja muuttaen – myös silloin, kun valtaa ja vastuita on jaettu paljon työntekijöille.


Kenelle

Webinaari on suunnattu ensisijaisesti työnantajan edustajille, kuten esihenkilöille, johtajille ja henkilöstöhallinnon asiantuntijoille, niin yksityisellä, julkisella kuin kolmannellakin sektorilla. Koulutus soveltuu mainiosti kaikille muillekin työhyvinvoinnin kehittäjille, myös henkilöstön edustajille.


Hyödyt

  • Millaisia työoikeudellisia keinoja saa ja pitääkin käyttää?
  • Mitkä ovat työnantajan vastuut ja velvollisuudet? Entä työntekijän?
  • Miten työoikeudelliset reunaehdot ja muu hyvä johtaminen kulkevat käsi kädessä?

Tässä webinaarissa saat vastauksia näihin ja moniin muihinkin kysymyksiin.

Halutessasi voit lähettää ennakkokysymyksiä osoitteeseen katariina@nullkatakoski.fi – ennakkokysymyksiä käsitellään nimettömästi soveltuvin osin webinaarissa. Webinaarin aikana voit osallistua keskusteluun chatin kautta.

Tuomioistuinratkaisujen lisäksi tämä webinaari sisältää runsaasti myös muita käytännön esimerkkejä.


Ohjelma

Työuupumuksen määritelmä ja seuraukset

  • Uupumuksen alalajeja ja tunnusmerkkejä
  • Miksi uupumista on tärkeää välttää?

Uupuneen työn tulosten arviointi

  • Alisuoriutumista vai ei? Mitä pitää huomioida?
  • Mitä jos uupuminen johtuu muusta kuin työstä?

Uupuneen poissaolot töistä, millä perusteilla?

  • Palkallisesti vai palkatta? Vaikuttavat tekijät
  • Vai pitäisikö vaan sinnitellä työn äärellä?

Uupuneen paluu töihin

  • Milloin? Millä perusteilla?
  • Miten kenenkin kannattaisi toimia?

Työtehtävien keventäminen?

  • Lyhyt- vai pidempiaikaisesti? Seuraukset?
  • Yksimielisesti sopimalla vai yksipuolisesti määräten?

Työnantajan työsuojelu- ja työturvallisuusvelvoitteet käytännössä

  • Soveltaminen henkisen jaksamisen lisäämisessä
  • Esihenkilön vastuut ja tukijoukot

Yhteistyö työterveyshuollon kanssa

  • Esimerkkitapauksia eri tilanteista
  • Asenteiden ja käytännön valintojen seuraukset

Mitä uupuneltakin voi edellyttää?

  • Eri osapuolten myötävaikutus
  • Millaista käytöstä ei tarvitse hyväksyä?

Työ- tai virkasuhteen jatkaminen vai päättäminen?

  • Tilanteen kokonaisarviointi ja siihen vaikuttavat tekijät
  • Eteneminen askel askeleelta

Työuupumuksen ennaltaehkäisy ja varhainen välittäminen

  • Kuinka tehdä äärikeinot tarpeettomiksi?
  • Yhteenveto

Aikaa kysymyksille


Ajankohta: 16.6.2022 klo 13.00 – 14.30 
– voit katsoa webinaarin myös tallenteena myöhemmin

Webinaarikoulutuksen hinta: 197 euroa / hlö + alv 24 %.
– sisältää livewebinaarin ja tallenteen sekä koulutusmateriaalin. Webinaarin tallenne on osallistujien katsottavissa 6 kk koulutuksen jälkeen.

Ryhmäetuhinta:
177 euroa / hlö + alv 24 %, kun samasta organisaatiosta on vähintään kaksi osallistujaa


Peruutusehdot:
Peruutus on ilmoitettava viimeistään 8 päivää ennen koulutustilaisuuden alkua. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa.

Katariina Sorvanto

Oikeudelliset keinot työuupumusta vastaan (90 min)

Katariina Sorvanto, KataKoski Oy. Katariina on juristi, joka on perehtynyt laajasti johtamiseen ja organisaatioiden toimintaan sekä teoriassa että käytännössä – myös itse esihenkilönä työskennellen.

Katariina on innostava ja pidetty, pitkällä esiintymiskokemuksella toimiva kouluttaja. Koulutustehtävien lisäksi hän konsultoi asiakkaitaan työoikeudellisissa kysymyksissä.


Palaute aikaisemmista koulutuksista:

”Kouluttajalla innostava ote. Tiukkaa faktaa kiinnostavin esimerkein ja elävä tapa konkretisoida asiaa. Kiitos!”

”Hyvä kouluttaja. Voisin osallistua uudestaan hänen kursseilleen.”

”Kouluttajalla selkeä ulosanti, asiantunteva, miellyttävä kuunnella.”

”Hyvä luennoitsija, monipuolinen tietämys.”

(4.8)

 

Koulutus jo pidetty. Ilmoittautuminen sulkeutunut.