Petri Manun mietteitä PowerPointista ja kuinka saat parhaat vinkit käyttöön

Suurin osa koulutuksistani on asiakkaiden tiloissa. Tyypillisesti käytössä ovat omat kannettavat ja kurssi pidetään neuvotteluhuoneessa. Kuulen ja näen siksi suoraan, minkälaisia ongelmia ohjelmien käytössä on. Oman porukan kesken kehtaa kertoa avoimemmin myös mielipiteensä esimerkiksi it-tuesta (jos sen saa kiinni), mallipohjista (jos sellaiset löytää) ja muista hermoja hiertävistä asioista.

Vuosien aikana olen kiinnittänyt erityisesti muutamaan asiaan huomiota:

  • Ihmiset ovat kovasti kiireisiä
  • Tapojen muuttaminen tuntuu vaikealta

Toki on tiedostettu, että jonkin asian voisi tehdä vaikkapa PowerPointilla fiksummin. Harvalla on kuitenkaan aikaa ja energiaa googlettaa esimerkiksi sitä, miten laatikot saisi siististi samalla linjalle ja tasavälein. Eivätkä löydetyt englanninkielisen version ohjeet välttämättä auta, jos käytössä on suomenkielinen versio.

Valitettavan usein diat ovat myös edelleen täynnä tekstiä. Jonkun vain pitäisi näyttää esimerkeillä, että miten sellaisia yleisöystävällisimpiä esityksiä voisi tehdä.

PowerPointia käytetään kuitenkin myös monilla muilla tavoilla.

Ohjelmalla tehdään tarjouksia, koulutusmateriaaleja, esitteitä, raportteja jne. Hyvin usein diojen yhdistellään ja lopputuloksen pitäisi olla yhtenäisen näköinen mahdollisimman nopeasti.

Olen poiminut koulutuksiin sellaisia vinkkejä, joista on ollut omille asiakkailleni oikeasti hyötyä. Vinkit on myös valittu siten, että pystyt ottamaan/omaksumaan niitä nopeasti käyttöön ja pystyt hyödyntämään vinkkejä usein. Käyn läpi käytännönläheisiä esimerkkejä,näin asiat ja vinkit myös muistaa paremmin.

Opi sinäkin käyttämään PowerPointia nopeammin ja tehokkaammin! 

Kirjoittaja Petri Manu


Petri Manun seuraava webinaarikoulutus