Erja Laurila

Erja Laurila

WebAkatemia! Vuosi sitten kesällä nimi pölmähti päähäni kepeällä johtoryhmän lounaalla Ravintolalaiva Wäiskin aurinkoisella kannella. Kun hetkeksi malttaa hellittää, syntyy uusia ideoita – tai ne pukeutuvat sanoiksi.

Nyt kun mieli pulppuaa jo kohti keväistä Hakaniemen rantaa, tai vaikkapa Fuengirolaa, olen kieltämättä itsekin aika tyytyväinen tähän webinaarikoulutuksia tarjoavaan palvelukonseptiin. Asiakkaat ovat kertoneet: Tykkään! Helppoa, kätevää, kustannustehokasta!

Lähikoulutuksilla ja valmennuksilla säilyy aina oma tärkeä roolinsa osaamisen kehittämisessä. Samalla on pystyttävä vastaamaan digiajan vaateisiin. Viime aikoina on vaikuttanut, että ilmaisia webinaareja tulee jo ovista ja ikkunoista; osa tosi kivoja ja hyviä, osa sitten taas ei ihan..

No juu, kyllä prosessin hiomisessa oma aikansa aina meneekin, eikä teknologia ole edes se ainoa peikko ja kompastuskivi. Jo aikoinaan yliopiston täydennyskoulutuksessa työskennellessäni ja sovelluskehityksessä opin, että it-juttuja kun lanseeraa, pitääkin vähän hävettää. Jos ei yhtään hävettäisi, ollaan jo aivan liian myöhässä. Se juna meni jo.

WebAkatemia on alusta asti asettanut riman korkealle verkkokouluttajana.

Ei siis tunnin turhia teasereita ja maksullisten tuotteiden myyntikikkoja, vaan oikeita webinaarikoulutuksia: työkaluja, ratkaisumalleja, tietoa ja tiiviitä sisältöpaketteja eri teemoista. Niistä, joita asiantuntijat, esimiehet ja johto oikeasti tarvitsee. Juuri nyt. Silloin kun tarvitsee, sieltä käsin kuin kulloinkin kukin on, vaikka Pohjanmaalta tai mökkilaiturin nokasta.

Olen itse aika rauhaton istumaan koko päivän koulutuksissa. Loppumattoman innostuksen, asioista kiinnostumisen ja tietenkin työni puolesta olen kyllä saanut pulpettia kuluttaa. Sitähän sanotaan, että Take a front seat of your life. No mikä ettei. Onhan niissä koulutuspäivissä hohtoa – karkupäivä arjesta! Ihan parasta sparrausta saada pähkätä muiden asiantuntijoiden kanssa ja kuunnella karismaattisia kouluttajia. Muut ei kelpaa! Reilun parinvuosikymmenen kokemuksella siihen on hyvä ainakin tähdätä.

Verkkoon palatakseni – näissä puolentoista tunnin webinaarikoulutuksissa uppoudun usein asiaan kuin hyvään kirjaan. Ahmin tallenteista vielä parhaat palat, koulutusmateriaaleista tankkaan unohtuneet detaljit. Makustelen uutta, muistelen kerrottua ja kerrattua. Elinikäistä oppimista parhaimmillaan. Tosin harvoin ehtii puoliakaan haluamaansa kunnolla lukea ja kuunnella, mutta jos tässä ajassa aikoo työelämätaitonsa säilyttää, hinku edelläkävijyyteen tulee olla piirretty jonnekin otsalohkoon tai vaikka takaraivoon.

Siksi halusin perustaa WebAkatemian.

Asiakkaiden tarpeista ja toiveista! Meille kaikille digiajan johtajille, esimiehille ja asiantuntijoille. Että on omasta takaa foorumi, johon koota osaamisen kehittäjät ja josta löytää mielenkiintoiset, ajankohtaiset aiheet. Tuttu paikka, jonne on helppo tulla ja mukava palata.

Osaaminen luo turvallisuutta. Webinaarilangoille on kiva hypätä ketterästi, kutsua kavereita kylään ja samalla tutustua uusiin ihmisiin ruudun toisella puolella, oivalluttajiin. Aika monelle on lähtenyt myös Linkedin-kutsu, ollaan moikattu myös sattumalta livenä. Molempi parempi! Vierivä kivi ei sammaloidu. Ei oppi ojaan kaada!

Tule sinäkin tapaamaan meitä Wanhaan Satamaan torstaina 15.3.2018 Työhyvinvointimessuille. Kerromme koulutuksista lisää ja kuuntelemme isoilla korvilla Sinua! 

Vink vink! Lupaan antaa sinulle myös lahjan. 

Kiitollisena Sinusta; digiajan asiakas, yhteistyökumppani, opettaja ja oppija. Work goes happy!

Erja Laurila, koulutustuottaja