Uusi työaikalaki – tietoisku asiantuntijatyön esimiehille

97.00 +alv 24%

Kuvaus

Huomioi olennaiset muutokset ja mahdollisuudet asiantuntijatyön johtamisessa!

Uusi työaikalaki astuu voimaan ensi vuoden alussa. Oletko tietoinen, mitä se sisältää ja miten se vaikuttaa asiantuntijatyön johtamiseen ja seurantaan?

Asiantuntijatyötä tehdään usein etänä ja muutenkin joustavasti ja itseohjautuvasti. Asiantuntijat esimerkiksi lukevat töihinsä liittyviä materiaaleja, soittavat työpuheluita ja lähettävät viestejä toimistotyölle epätyypillisinä aikoina – sieltä missä kulloinkin sattuvat olemaan.

Ensi vuoden alusta alkaen työaikalain soveltamisala kattaa nykyistä laajemmin asiantuntijatyön tekemistä muun muassa siksi, että työajan määritelmä ei silloin enää ole paikkasidonnainen ja siten myös edellä kuvatut etätyöt lasketaan lain mukaan osaksi työaikaa.

Uusi joustotyöaika tarjoaa nimensä mukaisesti joustoa, mutta sen käyttöön sisältyy myös riskejä. Joustotyöaikaa noudatettaessa työntekijä päättää itse sekä työajastaan että työntekopaikastaan. Työnantaja puolestaan määrittelee tehtävät ja niitä koskevat tavoitteet sekä kokonaisaikataulun.

Työaikalain muutoksilla on toisaalta pyritty varmistamaan joustavat työaikajärjestelyt erilaisten työnantajien tarpeisiin ja toisaalta pyritty helpottamaan työntekijöiden työn ja yksityiselämän yhteensovittamista.

Asiantuntijoiden työhönsä käyttämä aika on kuitenkin vaikeasti mitattavissa.

  1. Kuinka siis esimiesten on syytä käytännössä toimia: mihin esimerkiksi voi asettaa luottamuksen ja seurannan rajat?
  2. Miten esimies pystyy toisaalta varmistamaan, etteivät asiantuntijat uuvu – ja toisaalta takaamaan, ettei kukaan välttele töitä?

Laki sekä suojelee työntekijöitä että velvoittaa esimiehiä työnantajiensa edustajina.


Kenelle

Tämä ajankohtainen webinaarikoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti asiantuntijatyön esimiehille, mutta soveltuu myös hr-asiantuntijoille ja johtajille sekä itse asiantuntijatyötä tekeville.


Hyöty osallistujalle

Tässä webinaarissa ratkotaan käytännön esimerkkien kautta niitä haasteita, joita uuden työaikalain soveltaminen tuo asiantuntijoiden esimiehille.

Tarjolla on tietopaketti siitä, kuinka asiantuntijat ja heidän esimiehensä mahdollisimman kattavasti pystyvät hyödyntämään uudet mahdollisuudet – niin että myös työnantaja hyötyy maksimaalisesti.

Tässä webinaarissa käymme läpi, miten uusin Euroopan unionin tuomioistuimen työaikaseurantaa koskeva ratkaisukäytäntö vaikuttaa Suomessa.

Luottamuksen vahvistamiseksikin on silloin tällöin syytä tehdä tarkistuksia. Seuranta on tärkeää myös esimiehen oman oikeudellisen selustan turvaamiseksi.


Kouluttaja

Katariina Sorvanto, KataKoski Oy. Katariina on lakimies, joka on tutustunut laajasti johtamiseen ja organisaatioiden toimintaan sekä teoriassa että käytännössä – myös itse esimiehenä työskennellen. Katariina on innostava ja pidetty, yli kymmenen vuoden esiintymiskokemuksella toimiva kouluttaja. Koulutustehtävien lisäksi hän konsultoi asiakkaitaan työ- ja virkamiesoikeudellisissa kysymyksissä.


Ohjelma

Työajan tarkoitus – miksi sitä mitataan?

  • Hyvän esimiestyön ja johtamisen vaikutukset
  • Kokonaiskuormituksen säätely ja ylikuormittumisen estäminen?
  • Kuinka paljon esimies saa luottaa: millainen on laillisen ”minimivalvonnan” taso?

Asiantuntijatyötä koskevat uudistukset

  • Joustotyöaika
    • Ajasta ja paikasta riippumattomassa työssä – luottamusta korostaen
    • Työnantajan ja työntekijän tavoitteiden ja päätösten yhteensovittaminen käytännössä
  • Etätyöt
    • Osa työajaksi luettavaa aikaa
    • Mikä siis käytännössä muuttuu?
  • Muuta huomioitavaa
    • Liukuvan työajan uudet mahdollisuudet
    • Työaikapankin käytön laajentaminen
    • Sopimuksiin perustuva säännöllinen työaika
    • Lisä- ja ylityöt sekä enimmäistyöaika

Työajan seuranta käytännössä

  • Vaihtoehdot
  • Lepoaikojen ja muun palautumisen huomiointi
  • Mikä jää edelleen työaikalain ulkopuolelle?

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Vain kirjautuneet asiakkaat -jotka ovat ostaneet tuotteen- voivat kirjoittaa tuotearvion.