Yhteistoimintalain uudistaminen

147.00 +alv 25,5%

Kuvaus

Yhteistoimintalain (YT-laki) sisältö ja rakenne muuttuu! 

Yhteistoimintalain uudistamista koskeva hallituksen esitys on annettu eduskunnan käsiteltäväksi 30.9.2021. Uusien säännösten on määrä tulla voimaan vuoden 2022 alusta lukien.

Yt-lain merkittävä muutos on kokonaan uuden käsitteen ”jatkuva vuoropuhelu työpaikoilla” sisällyttäminen lakiin.

Tämä kokonaisuus laajentaa yhteistoiminnassa käsiteltävien asioiden piiriä ja se sisältää myös useita nyt voimassa olevan lain asioita. Lisäksi esimerkiksi henkilöstö- ja koulutussuunnitelma korvataan työyhteisön kehittämissuunnitelmalla. Työnantajan päätettävissä olevia muutostilanteita koskeva sääntely yhdistetään irtisanomis- tai lomautusperustetta edellyttävien muutostilanteiden sääntelyn kanssa.

Uuteen lakiin sisällytetään myös säännökset henkilöstön edustuksesta työnantajan hallinnossa. Nämä säännökset muuttuvat tässä yhteydessä merkittävimmin sopimiseen perustuvien ratkaisujen osalta.

Vaatii  osaamista tunnistaa tarvittavat toimenpiteet. Tämä tarkoittaa sekä lainmuutoksen välttämättä aiheuttamien muutosten että harkinnanvaraisten asioiden toimeenpanoa ja siihen valmistautumista.

Ajantasainen tieto yhteistoimintalain vaatimuksista on yrityksille kriittistä. Samoin se, mikä muuttuu.


Kenelle

Liiketoiminta- ja henkilöstöjohto sekä kaikki, jotka tavalla tai toisella ovat tekemisissä uudistettavan yt-lain sisältämien asioiden kanssa.


Hyödyt osallistujalle

Tässä webinaarissa selvitetään, kuinka uudet yhteistoimintalain säännökset poikkeavat nykyisistä, mikä on uusien säännösten sisältö, miltä osin aiempi oikeuskäytäntö säilyttää/menettää merkityksensä ja kuinka uusien säännösten voimaantuloon on yrityksissä syytä varautua.

Tässä webinaarikoulutuksessa käydään läpi kaikki esitetyt muutokset ja niiden vaikutukset käytäntöön.


Kouluttaja

Varatuomari Harri Hietala toimi vuosina 2014-2020 yhteistoiminta-asiamiehenä tehtävänään muun muassa yhteistoimintaa koskevan lainsäädännön noudattamisen valvonta ja lakien soveltamisessa neuvominen. Hietala on kirjoittanut lukuisia työlainsäädäntöä käsitteleviä teoksia. Nykyisin Hietala on työlainsäädännön ja työehtosopimusten asiantuntija lakipalveluyrityksessä (Sopla.fi). Hän on toiminut myös pitkään työnantajajärjestöissä: Palta ry:n varatoimitusjohtajana, työmarkkinajohtajana ja lakiasiainjohtajana, TIKLI ry:n toimitusjohtajana, Työnantajaliitto Allianssin toimitusjohtajana, Finergy ry:n apulaisjohtajana sekä Suomen Työnantajain Keskusliitto STK:n ja Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto TT:n asiamiehenä.

Varatuomari Pekka Kähkönen toimii LexAuctor Oy:n toimitusjohtajana. LexAuctor Oy on erikoistunut työoikeudellisten ongelmien ratkaisemiseen ja paikallisen sopimisen käytännön toteuttamiseen. Kähkönen on aiemmin toiminut yli kymmenen vuotta Posti -konsernin työsuhdejohtajana ja ollut toteuttamassa lukuisia mittavia yhteistoimintaprosesseja sekä henkilöstön sopeuttamisratkaisuja myös poikkeuksellisissa olosuhteissa. Kähkösellä on lisäksi yli viidentoista vuoden työkokemus Tekniikan Akateemiset ry:n oikeudellisen osaston johtajana.


Ohjelma

Yhteistoimintalain uudistaminen

Uuden lain rakenteen erot voimassa olevaan sääntelyyn verrattuna

  • henkilöstön edustajat
  • jatkuva vuoropuhelu työpaikoilla
  • yrityksen muutostilanteet
  • henkilöstön edustus työnantajan hallinnossa

Jatkuva vuoropuhelu työpaikoilla

  • vuoropuhelu yrityksen toiminnan ja työyhteisön kehittämiseksi
  • velvollisuus vuoropuheluun ja vuoropuhelun toteuttaminen
  • Työyhteisön kehittämissuunnitelma
  • Säännöllisesti annettavat tiedot
  • Muusta lainsäädännöstä johtuvat käsiteltävät asiat

Yrityksen muutostilanteet

  • Työnantajan päätösvallassa olevat muutokset ja niiden käsittely
  • Irtisanomis- tai lomautusperustetta edellyttävät muutokset ja niiden käsittely
  • liikkeen luovutus, sulautuminen ja jakautuminen
  • aiemman oikeuskäytännön merkitys

Henkilöstön edustus työnantajan hallinnossa

  • soveltamisala
  • edustuksesta sopiminen ja sopimuksen sisältö
  • lain mukaisesti toteutettava edustus

Seuraamusjärjestelmät

  • lain noudattamisen valvonta
  • hyvitys työntekijälle
  • rangaistussäännökset
  • uhkasakko

Siirtymäsäännökset

Uusiin säännöksiin valmistautuminen yritystasolla

  • välttämättömät käytännön toimet
  • malliesimerkit muutosten täytäntöönpanosta

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Vain kirjautuneet asiakkaat -jotka ovat ostaneet tuotteen- voivat kirjoittaa tuotearvion.