Maritta Joki
Vuorovaikutus on aina kahden kauppa.
Arkielämässä kokemukseni mukaan, me luomme silmämme ei suinkaan taivaaseen vaan toisiin: puolisoon, työkavereihin, pomoon, tositv tähtiin ja milloin keneenkin. Useimmat meistä tarkkailee toisten käytöstä, kasvojen ilmeitä, sanomisia ja sanomatta jättämisiä herkeämättä. Teemme mitä eriskummallisimpia tulkintoja ja luulemme, että niiden täytyy olla totta. Vaikka kukaan ei ole sanonut, että olet tehnyt työssäsi virheen, niin tuo ilme varmasti tarkoitti sitä. Voi sitä ajatusten ristitulta korviemme välissä kun päätämme, mitä minkäkin rivin välistä voi lukea. Hullua, eikö? Mitä jos vaan uskoisimme sen, mitä on ääneen sanottu ja piste.
Käytämme suunnattomasti energiaa muuttaaksemme toisten tekemisiä tai mielipiteitä oman mielemme mukaisiksi vaikka varmasti kaikki tietävät, ettei toista voi muuttaa. Ajattelemme helposti, että oma tapamme tehdä ja toimia on oikea. Haluamme, että meidän työyhteisössä epäkohteliaana kokema kohtelu muuttuu ja odotamme kädet puuhkassa todeten, että vieläkin tuo työtoveri on tuollainen. Ja mitä puolisoon tulee, niin näyttäkää minulle edes yksi henkilö, joka ei olisi sinnikkäästi yrittänyt muuttaa jotakin puolta toisessa. Yleistän nyt tosi railakkaasti, mutta kyllä jokainen meistä osaa nalkuttaa ja mököttää ja on sitä tehnytkin. Kun tuo toinen nyt vaan ei tajua, että ei tätä näin tehdä!
Kyllähän minä mutta kun ei nuo muut…
Henkilöstökyselyissä usein kohta, jossa arvioidaan omaa kykyä tehdä yhteistyötä toisten kanssa, saa korkeat pisteet ja vastaavasti kohta, jossa arvioidaan toisten kykyä tehdä yhteistyötä saa alhaiset pisteet. Siis kyllähän minä, mutta kun ei nuo muut… Jos henkilö kokee epäasiallista kohtelua vaikkapa esimiehensä taholta, hän kääntyy helposti kaikkien muiden paitsi oman ongelmansa alkulähteen puoleen. Siis, itsensä ja esimiehensä. Mitä itse voisi tehdä sen eteen, ettei kokisi epäasiallista kohtelua? Voisiko kertoa esimiehelle, että hänen kohtelunsa tuntuu pahalta, että haluaa ja kaipaa erilaista johtamista. Voisiko kertoa esimiehelle, mikä motivoi ja mikä innostaa? Esimies voi kiittää palautteesta ja kertoa olevansa pahoillaan siitä, että hänen tapansa johtaa on aiheuttanut harmia ja että hän ei ole halunnut loukata tai toimia epäasiallisesti (harva nimittäin haluaa).
Esimieskin haluaa onnistua esimiestyössään
Väitän, että jokainen esimies haluaa olla hyvä esimies. Ja uskon, että alaisen tullessa kertomaan tuntemuksistaan tai ikävästä kokemuksestaan esimiehelle, esimies ottaa sen tosissaan. Ja silloin kun esimies ei niin tee, onkin tarpeen hankkia ulkopuolista apua ja tukea ongelman ratkaisemiseksi (osaamattomiakin esimiehiä valitettavasti on). Hyvä esimies kuuntelee, ei loukkaannu ja ottaa huomioon, mitä hänelle on kerrottu. Avoin keskustelu silloinkin, kun on jotain ikävää agendalla, ja jossa osapuolet arvioivat omaa osuuttaan ja vastuutaan, johtaa parempaan lopputulokseen kuin, että syytetään vaan toista. Ja esimies, joka saa korjaavaa palautetta johtamisestaan, on viisas hankkiessaan itselleen tukea. Esimiehenä toimiminen on ammatti, jossa voi kehittyä.
Kummasta tulee parempi mieli, siitä, että tarttuu asioihin ja miettii, mitä itse voisi tehdä ikävinä kokemiensa tilanteiden eteen vai siitä, että istuu tiukasti persiillään ja katsoo happamalla ilmeellä, että taas tuo tuossa toimii noin, että just tuollainen se on. Miksi ei voi sanoa huomenta yrmyksi kokemalle työtoverille siitä huolimatta, että hän ei niin tee. Jos itse opettelee kertomaan avoimesti ja rehellisesti, mutta aina aikuisesti ja rakentavasti, mitä mielen päällä pyörii, on lopputulos kaikkien kannalta parempi. On tärkeää oppia sanoittamaan, mitä tarvitsee. Kukaan kun ei lue toisen ajatuksia, vaikka joskus niin toivommekin.
Opetellaan olemaan rakentavasti itsemme puolella ja ottamaan onni omiin käsiin aina silloin, kun se on mahdollista.
Teksti: Maritta Joki
WebAkatemian webinaareja aiheesta: