Kuinka toimia, kun sekä terveys että talous haluttaisiin turvata? 

Mitä työnantaja voi käytännössä vaatia tai kieltää – esimerkiksi viranomaissuositusten pohjalta? Miksi suosituksen perusteella saa toisinaan käskeä? Milloin kyse on työntekijän vapaaehtoisesta valinnasta? Voiko siitä kuitenkin seurata hänelle jotain, esimerkiksi muutoksia työtehtäviin tai palkatonta poissaoloa? 

Kuinka etätöihin nyt kannattaa suhtautua? Miten työturvallisuus taataan? Jos työt tai rahat loppuvat, niin millä ehdoilla ja aikatauluilla nyt saakaan lomauttaa tai irtisanoa?


Kenelle

Webinaari on suunnattu työnantajan edustajille, kuten johtajille, lähiesimiehille ja työsuojelupäälliköille – sekä henkilöstöhallinnon asiantuntijoille ja palkanlaskijoille. Kohderyhmään kuuluvat kaikki työnantajat niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla ja esimerkiksi järjestöissä. Webinaari soveltuu mainiosti myös muun muassa luottamusmiehille ja -valtuutetuille sekä muille henkilöstön edustajille.


Hyöty osallistujalle

Koronaviruspandemia aiheuttaa edelleen poikkeuksellisia tilanteita, joihin työnantajien on syytä varautua. Osallistumalla tähän webinaariin saat ajantasaista tietoa työ- ja virkamiesoikeuden näkökulmasta. Pääset myös kysymään suoraan juristilta.

Tämä webinaari tarjoaa monipuolisen ja käytännönläheisen kattauksen työnantajan

  • työnjohdollisista ja
  • rahallisista

oikeuksista ja velvollisuuksista erilaisissa ajankohtaisissa käytännön tilanteissa, joissa koronaviruksen aiheuttamia tuhoja pyritään minimoimaan työ- ja virkamiesoikeudellisin keinoin.

Käymme läpi erityisesti niitä seikkoja, jotka ovat muuttuneet hiljattain tai pian muuttumassa: muun muassa lakipykäliä ja aluehallintovirastojen päivitettyjä linjauksia. Parhaan kokonaiskuvan saamiseksi tarkastelemme myös työntekijöiden oikeuksia ja velvollisuuksia.


Ohjelma

Kysymykset ja vastaukset ryhmittyvät näiden teemojen alle:

Onko työpaikan ohjeita ja muita asiakirjoja syytä päivittää? 

  • Suositukset ja vapaaehtoisuus – vai kuitenkin työnantajan käsky?
  • Uusien lakimuutosten käytännön merkitys
  • Valtakunnallisten ja alueellisten viranomaislinjausten vaikutukset
  • Ajantasaiset riskikartoitukset

Mitä työnantaja saa määrätä ja mitä ei?

  • Suojavälineet ja rokotukset
  • Etä- ja lähityön teettämisen tavat
  • Työntekijän lojaalisuus ja työkyvyn säilyttäminen vapaa-ajalla
  • Seuraukset, jos työntekijä ei toimi määräyksen mukaan

Poissa työpaikalta – palkalla vai palkatta?

  • Palkallinen työskentely karanteenissa tai sen kaltaisissa olosuhteissa?
  • Palkattomat poissaolot työntekijän valinnan tai viranomaismääräyksen johdosta?
  • Kun odotellaan työntekijän tai hänen lapsensa koronatestiin pääsyä tai testin tuloksia eivätkä etätyöt ole mahdollisia?
  • Voimassa olevat määräajat, kun työnantajalla on tarve vähentää työvoimaa – eli millä aikatauluilla nyt voi lomauttaa tai irtisanoa taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla? Entä jatkossa?

Muuta ajankohtaista huomioon otettavaa?

Aikaa osallistujien kysymyksille


Ajankohta: 3.12.2020 klo 13:00 – 14:30 
– voit katsoa webinaarin myös tallenteena myöhemmin.

Webinaarikoulutuksen hinta: 197 euroa (+ alv 24 %)
– sisältää livewebinaarin ja tallenteen sekä koulutusmateriaalin. Webinaarin tallenne on osallistujien katsottavissa 6 kk koulutuksen jälkeen. Saat linkin sähköpostiisi livetilaisuuden jälkeen.

Ryhmäetuhinta: 177 euroa / hlö + alv 24 %, kun samasta organisaatiosta on vähintään kaksi osallistujaa.


Peruutusehdot:

Peruutus on ilmoitettava viimeistään 8 päivää ennen koulutustilaisuuden alkua. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa.

Katariina Sorvanto

60 kysymystä koronasta – ajankohtaiset työoikeudelliset vastaukset

Katariina Sorvanto, KataKoski Oy. Katariina on lakimies, joka on perehtynyt laajasti johtamiseen ja organisaatioiden toimintaan sekä teoriassa että käytännössä – myös itse esimiehenä työskennellen. Katariina on innostava ja pidetty, yli kymmenen vuoden esiintymiskokemuksella toimiva kouluttaja. Koulutustehtävien lisäksi hän konsultoi asiakkaitaan työ- ja virkamiesoikeudellisissa kysymyksissä.


Palaute aikaisemmista koulutuksista:

"Sain vastaukset kaikkiin kysymyksiin jotka askarruttaneet mieltä."

"Konkreettisia esimerkkejä avaamaan asioita."

"Hyvä vauhti, työnantajalähtöistä tulkintaa, ei pelkkää lakitekstien prujausta, vastaukset kysymyksiin tuli suoraan samantien, oikein hyvä. Yllättävän hyvin ymmärrettävästi aiheet läpi."

"Hyvin selkeästi puhuva ja perusteleva ja myös kertasi."

(4.8)

 

Koulutus jo pidetty. Ilmoittautuminen sulkeutunut.