Tulevaisuuden taloushallinto – tekoäly avuksi!

Taloushallinnon monet tehtävät viedään jatkossa tekoälylle analysoitavaksi tai ohjelmistorobotille esimerkiksi tiliöitäväksi. Tekoäly ja ohjelmistorobotiikka sekä erilaiset työnkulut tarjoavat mahdollisuuksia. Tekoäly helpottaa jatkossa työtä taloushallinnossa, ja työn luonne muuttuu. Kirjanpidon säännöt voivat olla haasteellisia, mutta nyt meillä on uudet työkalut tekoälyn myötä. Tekoäly kykenee sopeutumaan kuhunkin käsillä olevaan tehtävään ja oppimaan meidän ajatteluamme aina tehtävien ratkaisemisesta niiden suorittamiseen.

Tekoäly poimii esim. sääntöjä datamassoista ja sopeutuu muutoksiin. Tekoälyn varmuus paranee datamäärän kasvaessa, ja sen on tarkoitus tehdä luotettavia päätöksiä itsenäisesti. Kun tekoälyyn liitetään konenäkö ja puheen ymmärtäminen, päästään lähemmäksi ihmisen osaamista. Tekoälyn opettaminen on nopeampaa kuin manuaaliprosessien kertominen ohjelmistorobotille.

Tekoäly terminä on myös varsin tuore, ja sillä tarkoitetaan usein tekoälyn sovellutuksia kuten koneoppimista tai ChatGPT:n kaltaisia innovaatioita. Tekoäly voisi taloushallinnossa hoitaa mm. raportointia ja analytiikkaa, kauppoja, laskuja ja maksusuorituksia.

Taloushallinto ja tekoäly – yhdessä tehokkaampaa työtä.

Tule kuulemaan lisää, miten voit hyödyntää tekoälyä työssäsi taloushallinnon eri alueilla!


Kenelle

Kaikille, jotka toimivat taloushallinnon prosessien ja palveluiden parissa. Taloushallinnon asiantuntijat, esihenkilöt, johto, hallinto sekä organisaation kehittämisen parissa toimivat.


Sisältö

Johdanto

  • Tekoälyn hyödyntäminen taloushallinnossa ja esim. ChatGPT
  • Prosessien tehostaminen ja näkökulmia
  • Tietojen analysointia ja parempia päätöksiä

Taloushallinnon prosessit ja tekoäly esim. ChatGPT

Kuinka tehostaa tekoälyn käyttöönottoa?

Tekoäly muuttaa kirjanpidon prosesseja ja työnkuvia

Automaattinen tietojen syöttö ja laskentaprosessit

  • Tehtävien automatisointi

Taloudellisten ennusteiden ja analyysien tukeminen

  • Suurten tietomäärien analysointi
  • Riskien tunnistautuminen

Asiakaspalvelun parantaminen

  • Asiakaspalvelu taloushallinnossa.
  • Chatbotit tai uusi aika ChatGPT:n kanssa
  • Navigointi järjestelmissä ja reaaliaikainen tuki.

Riskeihin perustuva analytiikka

  • Tietojen analysointi ja riskitekijät, maksukyvyttömyyden ennakointi

Excel ja tekoäly yhdessä

Esimerkkejä

Elinkaarenhallintakysymykset

TOP tekoäly käyttötapaukset ja työvälineet

Esimerkkejä ja aikaa keskustelulle

Aikaa kysymyksille


Ajankohta: 15.11.2024 klo 10:00 – 11:30
– voit katsoa webinaarin myös tallenteena myöhemmin

Webinaarikoulutuksen hinta: 257 euroa / hlö (+ alv)
– sisältää livewebinaarin ja tallenteen sekä koulutusmateriaalin. Webinaarin tallenne on osallistujien katsottavissa 2 kk koulutuksen jälkeen. Saat linkin sähköpostiisi livetilaisuuden jälkeen.

Ryhmäetuhinta: 237 euroa / hlö (+ alv), kun samasta organisaatiosta on kaksi osallistujaa, 217 euroa / hlö (+ alv), kun samasta organisaatiosta on kolme tai useampia osallistujia.

Laskutus tapahtuu, kun koulutuksen toteutuminen varmistuu.


Ilmoittautumisen peruutusehdot:
Peruutus on ilmoitettava viimeistään 8 päivää ennen koulutustilaisuuden alkua. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa.

Jarkko Koivuniemi 

ChatGPT taloushallinnolle (90 min)

Tieto- ja teknologia-asiantuntija Jarkko Koivuniemi on kouluttanut, sparrannut ja konsultoinut yrityksiä ja organisaatioita yli 20 vuotta eri aiheista eri tulokulmilla. Tällä hetkellä fokus on tiedonhallinnassa, liiketoiminnan kehittämisessä ja teknologiassa.


Palaute aikaisemmista koulutuksista:

”Tiivistä tietoa, kouluttajalla asiantunteva ja selkeä ote asiaan.”

”Monipuolinen”

”Pidin kouluttajan tavasta esittää asioita, ytimekäs tapa puhua ja tuoda asian villakoira esiin.”

(4.8)

Ilmoittautuminen

(Toimi heti - paikkoja rajoitetusti!)


Kyllä, ilmoittaudun ChatGPT taloushallinnolle (90 min) -koulutukseen
15.11.2024, klo 10:00 - 11:30

 
Valitse ilmoittautujien lukumäärä

Suositun webinaarikoulutuksen uusinta!

"*" näyttää pakolliset kentät