Kategoria: WebAkatemian koulutusblogi

Webinaarikoulutukset starttaavat elokuussa – osaamisen päivitys on nyt erityisen tärkeää

Arvoisat asiakkaat ja yhteistyökumppanit, energistä elokuuta!

Kesäloma on ollut onnistunut, kun mieli halajaa jo töihin. Näin olen kuullut tänä viikonloppuna moneltakin tuttavalta kesäisillä kuntopoluilla ja aurinkoisilla terasseilla.

Olen itse aivan innostunut, nyt kun uudistunut webinaariohjelmistomme starttaa leppoisan kesän jälkeen. Koulutuskalenterissa on ajankohtaisia ohjelmia, uusia sisältöjä ja aiempia hittejä. Mukana remmissä on uusia kouluttajia ja jo monille tuttuja asiantuntijoita.

 

Kylläpä oli aikamoinen kevät. Korona kurmuutti ja kyykytti, mutta niin vaan sieltä kölin alta taas noustiin raikkaampaan ilmaan. Poikkeustilanteissa rakentuu aina uutta. Sinnikkäät tekijät ja osaamisestaan huolehtivat menestyjät löytävät uusia polkuja ja keinoja. Vaikka virusta ei ole vielä taltutettu, yhteiskunta pyörii ja osaamisen pitää olla kunnossa. Webinaarikoulutukset ovat hyvä keino pysyä kartalla; opiskelu ja tietojen päivitys hoituu kätevästi etänä.

Ammatillisesti elämme herkullista aikaa. Ehkä pieni pysähtyminen ja ajattelun ajattelu teki jopa terää muutoinkin. Onneksi ei lamaannuttu, vaan käärittiin hihat yhdessä. Uusia avauksia, konsepteja ja metodeja on otettu käyttöön. Me konkaritkin olemme oppineet itse lisää samalla, kun palvelemme ja  ohjaamme vanhoja ja uusia asiakkaitamme etätyöskentelyyn ja verkossa opiskeluun.

WebAkatemia yhteistyössä laaja osaamisverkostomme

WebAkatemian laadukkaat webinaarikoulutukset pitävät pintansa uusien toimijoiden ilmaisten sisäänheittotuotteiden tulvassa. Prosessit ovat hioutuneet viimeisen kolmen vuoden aikana ja lastentaudit on sairasteltu leanisti jo aiemmin. Uusia palvelutuotteita on lanseerattu ja niin tehdään edelleenkin. Helppoa, kätevää ja kustannustehokasta! Näin kiittelevät asiakkaamme.

Saimme lisää ajankohtaisia aiheita ja kovasti odotettuja uusia webinaarikouluttajia loistavaan osaamisverkostoomme. Olemme saaneet uusia ideoita ja kehittäneet toimintaamme hyvin alkaneiden yhteistuotantojen nosteessa.

Uusi koulutuspalvelu: Webinaarikortin™ avulla koulutat henkilökuntasi suunnitelmallisesti, edullisesti ja vaivattomasti!

Ajankohtaisessa, jatkuvasti täydentyvässä koulutuskalenterissa olevien, yksittäisten webinaarikoulutusten lisäksi tarjoamme uutena palveluna Webinaarikorttia, jolla saat huomattavat edut itsellesi ja tiimillesi. Lue lisää, kuinka hyödyt ryhmäalennuksista Webinaarikortilla: https://webakatemia.fi/webinaarikortti/

Jatkuvaa kehittämistä ja hyvää yhteistyötä

Olemme saaneet Menestyjä-sertifikaatit viitenä peräkkäisenä vuotena ja iso kiitos siitä kuuluu teille, arvoisat asiakkaamme,  yhteistyökumppanit ja tietenkin oma loistava tiimimme. Jatketaan hyvää työtä osaamisen kehittämisen mielenkiintoisella ja merkittävällä näköalapaikalla. Olen avoin hyvälle kehittämiselle nykyisen toimivan liiketoimintaprosessin rinnalle. On tulossa erittäin mielenkiintoinen ja tärkeä syksy.

Osaaminen ja yhdessätekeminen on meidän valttimme ja ilomme. Suuret kiitokset! Tavataan langoilla!

Erja Laurila, liiketoimintajohtaja, koulutustuottaja, Co-Founder

WebAkatemia tiimeineen

Tutustu syksyn ohjelmistoon tästä: webakatemia.fi/koulutuskalenteri/

Monikulttuurisen työyhteisön haasteet

Valmentajana toimii Senior Consultant Mira Kivistö ConTe Oy:stä. Mira on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri (kansainvälinen markkinointi) ja valtiotieteiden kandidaatti (kansainväliset suhteet). Hän on myös suorittanut Hofstede Centren Accredited Lecturer in Intercultural Management -koulutuksen ja opiskellut Cross-Cultural Managementia Ruotsissa. Mira puhuu useita kieliä ja on käynyt yli 60 maassa. Hän sekä työskentelee että tekee myös vapaaehtoistyötä maahanmuuttajien parissa.

WebAkatemian kouluttajaa Mira Kivistöä haastateltiin HR-viestiin. 

Työelämä kansainvälistyy koko ajan. Työkavereina on eri kulttuureista tulevia ihmisiä ja meillä on kontakteja eri maihin – tiimin jäsenet voivat toimia jopa eri puolilla maailmaa. Mitä kannattaa huomioida toimittaessa monikulttuurisessa ja kansainvälisessä ympäristössä, jotta yhteistyö sujuu parhaalla mahdollisella tavalla?

Kulttuuriosaaminen – kulttuurikompetenssi – parantaa kykyä toimia kansainvälisessä ja monikulttuurisessa ympäristössä. Eri kulttuuritaustoista tulevien ihmisten kohtaaminen voi aiheuttaa haasteita mm. väärinymmärrysten ja erilaisten odotusten ja oletusten vuoksi. Monikulttuurisuus ja kulttuurinen diversiteetti on myös suuri mahdollisuus, sillä se luo hyvän pohjan erilaisten näkemysten pohjalta syntyvälle innovatiiviselle työkulttuurille – sen avulla luodaan tulevaisuuden kilpailukykyä.

Linkki artikkeliin, jossa Miran haastattelu:

Monikulttuurisuus tuo uusia mahdollisuuksia ja rikastuttaa työelämää

Ilmoittaudu nyt Miran webinaariin Monikulttuurisen työyhteisön haasteet ja mahdollisuudet 01.04.2020 klo 10:00 – 11:30

Jimi Norman – it-mies webinaarien takana

WebAkatemian it-mies JIMI NORMAN puhuu työstään noin kolmen ja puolen vuoden kokemuksella. Hän hoitelee WebAkatemian webinaarien tekniikkapuolta. 

Jimi Norman on WebAkatemian it-asiantuntija ja asiakaspalveluhenkinen tekninen tuki. Jimi on tietoverkkoinsinööri ja webinaarikoulutusten myötä ketterästi ammatillisen kehittämisen moniosaaja.

– Koordinoin ja säädän kouluttajien kanssa ennalta.  Webinaaripäivinä teen osallistujien kanssa tarvittavat tekniset  jutut. Työn määrä riippuu eniten siitä, mistä osallistujat tulevat.

– Joissakin paikoissa on todella tiukat turvajärjestelmät . GoToTraining -ohjelma haluaa ensisijaisesti asentaa sovelluksensa  koneeseen, ja joskus siihen pitää kysyä lupa it-osastolta, Jim  Norman kertoo.

GoToTraining -käytössä on muitakin mahdollisuuksia

– Sitä voi käyttää Chrome- tai Firefox -selainten kautta. Ei tarvita edes lisäosaa, se on selainten sisäänrakennettu ominaisuus, ollut jo jonkin aikaa. Suurin osa pystyy käyttämään jompaa kumpaa tapaa, eikä sitä välttämättä edes huomaa.

Kolmas back up toimii mobiililaitteilla, sitä varten saa GoToTraining -sovelluksen sekä Google Playsta että Apple Storesta.

– Riippuu eniten koulutuksesta, millaista sitä on seurata mobiililaitteella. Ääntä ja vähätekstisiä kuvia ja dioja käyttävä esitys toimii hyvin! Jos tarkastellaan taulukoita tai muuta pienipiirteistä sisältöä, niin iso ruutu on parempi, Jimi Norman toteaa.

”On tärkeää, että kouluttaja tuntee olonsa mukavaksi”

Neljäntenä työvuonna kouluttajat alkavat olla tuttuja. Jimi Norman tekee  työn enimmäkseen etänä, mutta toisinaan kouluttaja tulee toimistolle.

– Alan palvella kouluttajaa tuntia aikaisemmin, juuri siksi, että kaikki on aloitukseen mennessä kunnossa. Kouluttaja on keskiössä. Olen tuki ja turva. Saatavilla. Webinaari keskittyy kouluttajan hyvään sisältöön.

– Mun suosikkikouluttaja on hyvä kommunikoimaan. Ensinnäkin sähköpostitse, että on hereillä ja vastaa viesteihin. Tykkään siitä, että porukka on tarpeeksi aikaisin paikalla, että ehdin tekemään testaamiset ja korjata ongelmat.

– Meillä on vakaa pohja toimistolla ja tehokas tietokone ja netti, laadukas mikki ja kamera. Ei riitä, että “kaikki oli kunnossa viime kerralla”! Pitää ennakoida ja joka kerta tarkistaa. Silloin on vielä se vajaa tunti aikaa korjata asia, Jimi Norman avaa toimintatapaansa.

Ennen ensimmäistä webinaariaan kouluttaja saa noin tunnin perehdytyksen: miten aloitetaan, miten lopetetaan, mitä sovelluksessa voi webinaarin aikana tehdä ja miten se tapahtuu.

– Riippuu kouluttajasta, mutta yleensä menee parhaiten, jos perehtyminen GoToTrainingiin on muutamaa päivää ennen koulutusta.  Se ei ole kovin monimutkainen. Hitaastikin edeten sen saa haltuun tunnissa, hän vakuuttaa.

”Huolehdin, että kaikki pääsevät mukaan, ja kuva ja ääni toimivat”

Webinaaripäivänä noin tunti ennen yhteyttä Jimi Norman tarkistaa kaiken uudestaan. Kun kaikki toimii, sitten vaan odotellaan, että kaikki ilmoittautuneet pääsevät mukaan.

– Kuulijat eivät juuri pääse ääneen. Se on mahdollista, ja toimiikin yrityskohtaisissa Webinaareissa. Useimmiten keskustelun sijasta käytetään poll- ja chat -toimintoja eli äänestetään sekä esitetään kysymykset ja kommentit kirjoittaen.

– Jos mikrofoneja käytetään, puolentoista tunnin webinaari voi venähtää yli ajan. Ääneen käyty keskustelu hajottaa esitystä ja vaatii omat tekniset jipponsa. Ääni tuo omat hankaluutensa, mutta pienen ja keskenään tutun ryhmän kesken se kyllä toimii,  Jimi Norman lupaa.

– Ongelmat on organisaatiokohtaisia, joten seuraan ja tarkkailen aina sitä, mistä osanottajat tulevat. Testailen niiden kanssa, jotka tulevat domaineista tai IP-osoitteista, joista on sellaista kokemusta. Autan heitä puhelimen ja sähköpostin avulla, että saavat tilanteen haltuun.

”Yleisin palaute on, että onpa helppoa ja mukavaa osallistua etänä”

Osanottajien kuvat eivät näy, ja Jimi Norman arvelee sen edistävän rentoutta ja keskittymistä.

– Osa Webinaarin viehätyksestä on siinä, että osanottaja voi juoda kahvia tai vaikka maata sohvalla. Webinaarit myös nauhoitetaan ja ne löytyvät verkkosivuilta, ja jaetaan osallistujille tallenteena.

– Nekin, jotka joutuvat lähtemään kesken tai pääsevät tulemaan linjoille myöhässä, voivat katsoa ihan rauhassa. Asiat voi tarkistaa tallenteesta, vaikka useampaan kertaan.

Jimin työpäivään kuuluu ”yleensä IT -hommat”. Webinaarit ovat kuitenkin prioriteetti numero yksi ja niitä on 6-8 viikossa, noin kaksi per päivä, aamupäivällä ja iltapäivällä. Maanantaisin ja perjantaisin webinaareja on harvemmin ja silloinkin vain yksi.

Tekniikkapuoli saa hyvää palautetta – kriittisempää toki, jos yhteydessä on ollut ongelmia.

”Hiostavin hetki tulee, jos palveluntarjoaja päättää katkaista yhteyden”

Aina ei voi toimittaa sata prosenttia, eikä se ole edes itsestä kiinni. Onneksi varavaihtoehtoja on.

– Vaikka kaikki menisi täysin pieleen, sisältö kuitenkin tallentuu. Heikko kohta on GoToTraining, siis jos se kaatuisi, mutta sen statistiikka on hyvä. Päivitykset ja huollot ilmoitetaan hyvissä ajoin etukäteen. Tarvittaessa ehditään siirtää koulutusta.

Webinaari-systeemi lähettää kolme muistutusta ennen webinaaria. Jos käy ilmi, että osanottajat eivät pääse mukaan, ehkä uusitaan koko homma, uusi päivä tai uusi aika.

”Suunta kohti webinaarien tunnettuutta ja interaktiivista keskustelua”

WebAkatemia oli pystyssä, kun Jimi Norman tuli taloon. Webinaareja on pidetty vaihtelevasti ja noususuhdanteisesti.

– Pääsääntöisesti tuotamme entistä enemmän, räätälöidympiä ja yrityskohtaisia webinaareja.

– Kouluttaja pystyy kohdentamaan sisältöjä paremmin, olemaan tilaajan kanssa ennalta yhteydessä, tarkentamaan ja keskittymään, kun voi ottaa esille sen yrityksen erityisiä juttuja enemmän.

Uusia kouluttajia tulee, kun jokin aihe ajankohtaistuu, on kiinnostava ja sitä halutaan. WebAkatemian kokeneet avainkouluttajat tekevät paljon ja enimmäkseen omimmista osaamisalueistaan.

– Webinaarin ostaa useimmiten koulutuksen osanottaja itse, jos yritys on pienehkö, ja isoista organisaatioista joku yleensä ilmoittaa useamman kerralla. Maksutapoja on useita, mutta yritysten kirjanpitoonhan ne kuitit menee. On myös määräalennuksia ja ryhmäetuja, Jimi Norman kertoo.

 ”Kivointa on erilaiset ihmiset, joiden kanssa saan tehdä töitä”

Jimi Norman on seurallinen kaveri eikä piilottele laitteidensa takana, mutta tekee paljon etätöitä. Häntä huvittaa, kun ihmiset eivät tunne.

– Koska eivät näe mua! Aina etänä toimiva kouluttaja ei tunne mua. Pari-kolme kertaa vuodessa tavataan, ja olen ehtinyt tutustumaan jo edempänä asuviinkin.

– Kivointa tässä työssä on se valikoima erilaisia ihmisiä, joiden kanssa saan tehdä työtä, omassa firmassa ja kouluttajissa. Voin myös tehdä työtä kotoa, toimistolta, vanhemmilta, missä vaan. Tämä ei ole aina paikkaan sidottua. Joskus olen vielä Illalla kouluttajan kanssa kahden toimistolla, tai etänä, aika 24/7 hommaa, Jimi Norman summaa.

– Joskus herään vasta yhdeksältä, teen kaksi webinaaria ja iltaan jää muuta hommaa. Webinaarin kanssa menee 3-4 tuntia ja vaihtuvat hommat päälle. Olen tyytyväinen, olenhan tietokoneen ääressä päivät pitkät, Jimi Norman summaa.

 ”Arvostamme asiakkaiden aikaa”

– Normaalistikin mulla on pitkä pinna, tai ei parane ainakaan näyttää, että on joskus hirveä stressi päällä. Arvostamme asiakkaiden aikaa, siksi tekniset ongelmat ärsyttää. Teen työtä, ettei niitä koskaan tulisi, mutta kyllä niitä silti joskus tulee.

– Webinaarit toistuvat, muut tehtävät vaihtelee. Teen webinaareja niin kauan kuin niitä tulee! Aiheet menee mulla välillä ohi, tai en pysy mukana, tulee koulutus overflow! Se on silti kiva lisä, ja luulen ja toivon, että olen oppinut jotain tässä vuosien varrella, Jimi Norman tuumii.

 

Kirjoittaja on Asta Rajala, freelance-toimittaja, sisällöntuotannon ja asiakaskontaktoinnin ammattilainen.

 

Blogiin haastateltu Jimi Norman on WebAkatemian it-asiantuntija ja asiakaspalveluhenkinen tekninen tuki. Jimi on tietoverkkoinsinööri ja webinaarikoulutusten myötä ketterästi ammatillisen kehittämisen moniosaaja.

 

Jimi on mukava tyyppi ja pidetty nuorimies. “Jimi on luotettava, hauska ja nopeasti uudetkin jutut hoksaava, osaava kaveri!” kiittelevät WebAkatemian kollegat, asiakkaat, kouluttajat ja muut yhteistyökumppanit.

 

Tutustu WebAkatemian webinaarikoulutuksiin: https://webakatemia.fi/koulutuskalenteri/

Nyt myös uusi palveluWebinaarikortti™https://webakatemia.fi/webinaarikortti/

WebAkatemia järjestää webinaareja ja verkkokoulutuksia eri toimialojen johdolle, esimiehille ja asiantuntijoille. Tarjoamme ajankohtaiset ja kiinnostavat aiheet oman osaamisesi ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. WebAkatemian yhteistyöverkostossa toimivat asiantuntevat kouluttajat ja sisällöntuottajat. 

Webinaarikortti™ – pakettietu, jolla hyödyt ryhmäalennuksista enemmän!

Kuinka pilaat vaikuttavuutesi webinaarissa – 12 tyyppimokaa ja kuinka korjata ne

Haiseeko webinaarisi? 

Toimitusjohtaja, johtamisaktivisti Toni Hinkka on Suomen tunnetuin ja arvostetuin johtamisen ammattimentori ja vaikuttamisen taidon valmentaja.

Tässä webinaariesiintymisen hygieniasäännöt.

Nykyään yhä useampi markkinoi osaamistaan webinaareissa. Aikaa ja vaivaa valmisteluihin vaikuttaa käytettäneen paljonkin. Vaan valtaosa tekee tahtomattaan enemminkin hallaa vaikuttavuudelleen.

Asiantuntemus saattaa olla timanttia, mutta asiantuntevaa vaikutusta ei osata tehdä. Tilannetta voisi verrata siihen, että on menossa iskuaikeissa ravintolaan, mutta unohtaa peseytyä ja lähtee pitkissä kalsareissa. Tuskin flaksaa.

Ei, vaan hygienia ja ehostus kuntoon, niin alkaa toimimaan.

Eipä hätää. Kun vältät nämä seuraavat tyyppimokat, pääsee asiantuntijuutesikin loistamaan. Eli webinaarin hygieniasäännöt, olkaa hyvä.

 

1.        Lässäyttävä aloitus

Ajattele suosikkibändiäsi. Mitä, jos he valuisivat lavalle pikkuhiljaa niitänäitä puhellen. Vartin häröilisivät ja sitten pikkuhiljaa aloittaisivat, kukin vähän eri biisillä. Rumpalilla kapulat kateissa pari ensimmäistä biisiä.

Olen todistanut paljon webinaareja, jossa aloitukseen menee minuuttitolkulla. Kaikkia en ole viitsinyt edes katsoa niin pitkään, että olisin aloituksen nähnyt.

Ei noin, vaan näin.

Aloituksen pitää olla räväkkä. Sen pitää iskeä samantien tajuntaan. Kenellekään ei saa jäädä epäselväksi, että nyt mennään ja lujaa. Kymmenen ensimmäistä sekuntia ovat äärimmäisen tärkeitä. Se on pari-kolme äärimmilleen kiteytettyä lausetta.

2.        Kliseiden kertaus

Mitä jos bändin solisti aloittaisi keikan näin: ”Kiva nähdä teitä täällä näin monia. Näkyykö kaikille varmasti sinne takariviinkin? Kuuluuko ääneni? Hyvä. Jos kuva ja ääni katoaa kesken keikan, portsari on varmaan heittänyt sinut ulos. Yritä tulla uudelleen sisään takaovesta. Me ei olla ennen soitettu eikä me ei oikeastaan valmistelu tätä keikkaa mitenkään, mutta katsotaan nyt mitä tästä tulee.”

Ei, ei ja ei. Webinaarissakaan on kannata aloitella itsestäänselvyyksillä ja löysillä lorinoilla. Heti asiaan! Luottakaa yleisön älyyn, että he osaavat perusasiat. Nämä voi kertoa myös etukäteen webinaarikutsussa, jos siltä tuntuu.

3.        Kuulumaton ääni

Konsertissa ja webinaarissa tärkein elementti on ääni. On ihan sama kuinka hyvä biisi tai kuinka asiantuntevaa selitystä, jos se ei kuulu.

Mikrofoniin kannattaa panostaa. On myös tärkeää, että ääni suuntautuu mikrofonin kalvoa kohti. Tutustu siis mikrofonin rakenteeseen, jotta tiedä mihin puhua.

4.        Huomiovaras tausta

Oletko huomannut, että monella bändillä on oma lakana lavan taustalla. Mitä, jos Eppujen keikalle olisi unohtunut Popedan banderolli? Tai jos siellä hääräisi täysin asiaankuulumattomia tyyppejä.

Voi, kuinka usein näkeekään kotitoimistoista lähetettyjä webinaareja, jossa on taustalla vaikka mitä häröä.

Jos taustalla on jotain, pitää sen tukea tarinaa. Muuten kannattaa käyttää taustakangasta tai tyhjää seinää. Ikkunaa ei koskaan, koska valovoimaisin kohde pitää olla esiintyjä (valoisalla säällä ikkunasta tulee liikaa valoa; pimeällä se peilaa sisätiloja).

5.        Näkymätön fontti

Kirjasimen valintaan on kolmen koon sääntö: kikkailemattomuus, kontrasti ja koko.

Valitse fontiksi kikkailematta sellainen, jota on mahdollisimman helppo lukea. Simppelimpi parempi.

Värin pitää erottua taustasta. Mitä suurempi kontrastiero, sitä parempi. Katsojasi voi katsella kännykällä ulkona auringonpaisteessa. Silti tekstin pitää erottautua.

Koon nyrkkisääntö. Minimipikselikoko valitaan vanhimman oletetun osallistujan iän mukaan. Pikselikoot kuudestakymmenestä ylöspäin riittävät yleensä.

6.        Täyteen ahdetut kalvot

Tämä on havaintojeni perusteella suurin ja yleisin synti. Otsikko ja kymmenkunta bulletpointtia. Hyi kamala.

Ei noin, vaan näin.

Yhdellä kalvolla on korkeintaan yksi virke, jossa korkeintaan kymmenen sanaa. Kyllä, tämä on maksimi. Kaikki muu on ammattitaidottomuutta tai laiskuutta. Katso tämän kirjoituksen otsikkoa. Se hipoo jo rajoja.

Parhailla kalvoilla ei ole välttämättä sanaakaan.

7.        Kalvojen sisäluku

Onko yleisösi lukutaidotonta? Tuskin. Kirjat ovat lukemista varten.

Tekstin ja puheen pitää kertoa samaa tarinaa, mutteivat saa olla yksi yhteen.

8.        Kielioppimattomuus

Yleisössäsi voi olla paljonkin kielellisesti sivistyneitä ihmisiä. Voi olla, että heidän ajatuksensa pysähtyy kirjoitus- ja kielioppivirheiden kohdalle. Heille voi tulla myös tunne, että esiintyjä on asiantuntematon, kun ei edes kieltä osaa.

Käytä oikolukua, oikolue ja oikoluetuta!

9.        Harhaileva katse

Olet vakuuttavampi, kun katsot katselijaa silmiin. Webinaarissa sinun pitää siis katsoa kameran linssiin silloin, kun naamasi on näkyvissä. Valtaosa tuntuu katselevan omia kalvojaan.

Kun olet rakentanut kalvosi aikaisemmin kertomallani tavalla, ei sinulla ole niissä kalvoissa paljon katseltavaakaan.

Pro-vinkki: Kännykässä kameran linssi ei yleensä ole kameran näytön keskellä.

10.   Työmuistin huomioimattomuus

Ihmisen työmuistiin mahtuu neljä toisistaan riippumatonta asiaa ja sen pituus on noin 30 sekuntia.

Jos siis moottoriturpana tuuppaat jäsentymätöntä tarinaa liian pitkään, putoaa yleisösi kyydistä.

Yksi asia pitää siis mahduttaa selkeästi puoleen minuuttiin. Sitten kannattaa pitää muutaman sekunnin tauko, jotta ihmiset voivat siirtää oivalluksensa pitkäkestoiseen muistiin.

Tätä harjoitutan paljon valmennuksissani, joissa varaudutaan esiintymisiin televisiossa.

11.   Vuorovaikutuksettomuus

Webinaari on livetilaisuus. Videotallenteet ovat yksisuuntaista viestintää varten.

Osallistuta osallistujia sopivin väliajoin kyselyillä (poll) sekä pyytämällä kysymyksiä ja kommentteja keskusteluruutuun (chat).

12.   Löysä lopetus

Lopetuksen jämäkkyys on yhtä tärkeää kuin aloituksen. Jos olet lopussa löysä, muistaa yleisö sinut todennäköisesti löysänä.

Näillä saat asiantuntijuutesi loistamaan.

Kirjoittaja Toni Hinkka

Tutustu nyt WebAkatemian vaikuttavimpiin koulutuksiin, tässä poimintoja:

Lean Office

Co-creation – Yhteiskehittäminen ja sen periaatteet

Vastuuton työkäyttäytyminen

Virtuaalifasilitointi – etäkokousten rakenne ja ohjaus haltuun

 

Koko koulutuskalenterin näet täältä: koulutuskalenteri

1900-luvun johtamishyveet, jotka ovat 2020-luvulla johtamisen seitsemän kuolemansyntiä

Toimitusjohtaja, johtamisaktivisti Toni Hinkka on Suomen tunnetuin ja arvostetuin johtamisen ammattimentori ja vaikuttamisen taidon kouluttaja.

2020-luvun modernin johtamisen seitsemän kuolemansyntiä olivat vielä 1900-luvulla hyveitä.

Olen onnekseni saanut tavata paljon moderneja huippujohtajia.

Sellaisia, jonka johdettavaksi kuka tahansa haluaisi. Koska harva asia edesauttaa menestymiseen enemmän kuin erinomainen esimies. Sellainen, joka saa sinut loistamaan.

Vielä liian monesti törmää myös sellaisiin pomoihin, joista näkee jo ensisilmäyksellä, että heitä ei pitäisi päästää tekemisiin ihmisten kanssa. Sellaisia, joiden johtamiskäsitykset ovat ehkä olleet juuri ja juuri hyväksyttyjä vuosikymmeniä sitten – eivätkä ne silloinkaan tuottavuutta ja hyvinvointia lisänneet. Autoritäärisiä alistavia äksyilijöitä. Sellaisia, jotka haukkuvat johdettaviaan ala(ma)isiksi.

Suurin massa lienee näiden välissä. Hyvää tarkoittavia, mutta johtajuudessaan vielä hukassa. Ihmekö tuo, kun eivät ole saaneet hyvän johtajuuden mallia. Eikä näitä kouluissa ja korkeakouluissakaan tunnuta opetettavan.

Tässä siis hyvää tarkoittavia, mutta huonosti toimivia johtajuuden helmasyntejä. Näistä kun pääse eroon, paranee takuuvarmasti sekä esimiesten että johdettavien tuloksentekokyky ja stressitasot pienenevät. Henkinen ja taloudellinen hyvinvointi paranevat.

 

1.     Kiireestä läsnäoloon

Kiire, hosuminen ja väsymys. Kiireellä jopa ylpeillään ja kuolema kuittaa univelan. Hosuminen tuottaa unohduksia ja virheitä, joita sitten paikkaillaan koko tiimin voimin. Hosujohtamisella ei tule kuin kusipäisiä johdettavia. Väsymys puolittaa älykkyyden ja tekee ärtyisäksi. Ärtymys taas on kovin tarttuvaa lajia.

Ei näin.

Moderni huippujohtaja panostaa läsnäoloon. Kohtaamiset huokuvat keskittymistä ja rauhaa. Johtajan rauhallisuus rauhoittaa johdettavatkin. Liikkeet ja päätökset ovat harkittuja. Yksi kohtaaminen ei kestä välttämättä pitkään, mutta siinä ollaan sataprosenttisesti läsnä.

 

2.     Määräjohtamisesta laatujohtamiseen

Mitä enemmän johtaa, sitä parempia tuloksia. No ei. Jos on koko ajan johtamassa, niin johdettavat eivät osaa kohta enää toimia ilman johtamista. Ajattelu loppuu. Oma-aloitteisuus katoaa.

Ei näin.

Moderni huippujohtaja panostaa johtamisen laatuun. Hän johtaa niin vähän kuin mahdollista. Hänen johtamistaan ei edes huomaa, silloin kun asiat sujuvat. Ja sujuvathan ne, kun johdettaviin luotetaan ja heidän annetaan loistaa.

 

3.     Yksityylisyydestä monivivahteiseen

Tasa-arvo, tasapuolisuus ja reiluus. Erittäin hyviä arvoja, mutta monesti väärintulkittuja. Kultainen sääntö: ”kohtele toisia kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan”. Hyvä elämänohje, mutta täytä scheissea johtamisessa.

Ajattele vaatekauppaa, jossa olisi tasan yhtä vaatetta, yhtä väriä ja kaikki samaa kokoa. Ei näyttäisi hyvältä kuin harvalla ja kauppa tuskin kävisi. Tai ravintolaa, jossa vain yhtä lajia annosta. Allergioista ja mieltymyksistä välittämättä.

Sama on johtamisessa. Moderni huippujohtaja osaa säätää oman johtamisensa kullekin johdettavalleen sopivaksi. Introvertti saa olla rauhassa ja extrovertti saa juttukaverinsa. Itseohjautuva saa tehdä tavallaan ja ohjausta vaativa saa tukea.

 

4.     Yhden älystä joukon viisauteen

Jono kulmahuoneen edessä. Siellä vastaanottoaan pitää kaikkitietävä viisas oraakkeli. Kukaan ei viitsi tai uskalla ajatella itse omilla aivoillaan.

Jos organisaation viisauden summa on yhden ihmisen viisaus, on kokonaisviisaus aika heikkoa.

Ei näin.

Moderni huippujohtaja valjastaa koko organisaation viisauden käyttöön. Jokaisen ideat ja mielipiteet ovat yhtä arvokkaita. Niistä valitaan sitten kulloinkin perustelluin ja tilanteeseen parhaiten sopiva. Mitä harvemmin valitaan johtajan idea, sitä parempi. Näin kokonaisviisaudella ei ole mitään rajaa.

 

5.     Valvonnasta suuntaamiseen

”Luottamus hyvä, valvonta paras” sanoi Setä Aurinkoinen. Stalinin ajan Neuvostoliitto onkin täysin oma lukunsa johtamisen historiassa.

Etenkin julkisella sektorilla tuntuu tällainen valvontakulttuuri olevan edelleen oikein sääntönä. Vähän väliä on oikeusjuttuja, joissa ylempää johtajaa syytetään valvonnan laiminlyönnistä, kun joku johdettava tekee väärin.

Mitä enemmän valvot, sitä vähemmän tapahtuu valvomatta. Mitä enemmän valvot, sitä vähemmän johdettavat tuntevat, että heihin luotetaan. Mitä enemmän valvot, sitä vähemmän johdettavat kokevat tulleensa arvostetuiksi. Mitä enemmän valvot, sitä heikompi motivaatio.

Jotkut ajattelevat, että luottamus ansaitaan. Parempi olisi toimia toisin päin. Luota, kunnes toisin todistetaan. Koska jos et luota, niin lopulta ihmiset toimivat kuten heidän oletetaan toimivan; epäluotettavasti.

Moderni huippujohtaja valvoo niin vähän kuin mahdollista. Senkin vähän hän tekee erittäin huomaamattomasti. Hän vain sysää hyviä luotettuja ihmisiä vaivihkaa oikeaan suuntaan. Näin he kasvavat parhaaseen mahdolliseen potentiaaliinsa. Jos joku ei ole luottamuksen arvoinen, niin sitten pitää tehdä ratkaisuja, mutta ratkaisu ei ole valvonnan lisääminen.

 

6.     Käskyistä dialogiin

Käskyillä on paikkansa. Harvinaisissa pikatilanteissa niitä tarvitaan, mutta sellainen kielenkäyttö ei kuulu nykyaikaan. Pahimmillaan käskyttäminen sisältää myös ohjeet siitä, miten tulisi toimia. Tätä kutsutaan mikromanageeraukseksi. Se taas on johtamisen vihatuin ja epämotivoivin muoto.

Ihminen, joka päättää itse tehdä, on paljon motivoituneempi kuin ihminen, jota käsketään tehdä jotain. Taitava moderni vuorovaikuttajajohtaja saa ihmiset tekemään ilman, että he huomaavatkaan tulleensa johdetuiksi.

 

7.     Pakosta haluun

On olemassa yhteiskuntia, jotka perustuvat diktatuuriin ja pakottamiseen. Me emme elä sellaisessa.

On olemassa myös ihmisiä, jotka eivät sopeudu kulttuuriimme (yhteiskunnan tai organisaation). Me emme halua palkata sellaisia. Heistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Modernissa hyvinvointivaltiossa, moderneissa organisaatioissa ja modernissa johtamisessa mikään ei perustu pakkoon. Sellaiset työntekijät, joita kannattaa palkata lannistuvat pakon edessä.

Näin toimii moderni 2020-luvun huippujohtaja.

Ota sinäkin joka päivä pieni askel kohti huippujohtajuutta. Vuoden päästä se on valtava loikka koko tiimillesi.

 

Kirjoittaja Toni Hinkka

 

Tutustu näihin johtamiskoulutuksiin ja ilmoittaudu nyt:

Tasapuolinen palkitseminen ja hyvä työilmapiiri

Prosessijohtaminen tänään

Hajautetun tiimin tuloksellinen johtaminen

Johda kysymyksillä – välittämisen kulttuurilla vastuunottoa ja tulosta

Asiakkuuksien johtaminen 2020 – miten asiakkuudet otetaan haltuun!

Asiakkaat ovat pääomaa, jota tulee johtaa ja kehittää systemaattisesti. 

Juha Porkka, MBA, Certified Extended DISC Trainer, on johtamisen ja myynnin asiantuntija. Juhalla on lähes kahdenkymmenen vuoden kokemus valmentamisesta ja muutosprosessien läpiviemisestä pk-yrityksistä pörssiyrityksiin. Juha on kirjoittanut kirjan Asiakkuuksien ja myynnin johtaminen ja hän työskentelee perustamassaan Business Performance Finland Oy:ssä, joka auttaa yrityksiä ja yksilöitä saavuttamaan tavoitteensa.

 

Asiakkuuksien johtamisen webinaarivalmennuksien yhteydessä on tullut ilmi huoli, joka näyttää yhdistävän osallistujia: yrityksissä ei työskennellä riittävän aktiivisesti kaikilla rintamilla asiakaskokemuksen parantamisen eteen.

Asiakaskeskeinen ajattelu tahtoo jäädä korulauseiksi.

Digitaaliset keinotkaan eivät auta, ennen kuin yrityksen asiakkuuksia johdetaan ammattimaisesti niin, että koko organisaatio tiedostaa roolinsa asiakaskokemuksen kehittämisessä. Asiakkaat ovat pääomaa, jota tulee johtaa ja kehittää systemaattisesti.

Esittelen tämän vuoden webinaareissa casen, jossa tätä haastetta on lähdetty taklaamaan. Kokosimme asiakasyrityksessä organisaation eri tehtävistä henkilöitä, jotka osallistuvat asiakaskokemuksen tuottamiseen. Aluksi analysoimme kanava-mallin avulla kaikki tilanteet, jossa asiakas kohtaa meidät tai tai me asiakkaan. Näitä tilanteita on yllättävän paljon!

Jotta asiakkaisiin päästään paremmin kiinni, segmentit menivät uusiksi.

Segmenttien merkitys nousee uudella tavalla esiin, kun niihin kuhunkin tehtiin hoitomallit, jossa oli kuvattu myös vastuut. Asiakkaat salkutettiin ja salkkuja lähdettiin työstämään suunnitelmallisesti. Johto oli sitoutunut uudistumiseen ja organisaatiota valmennettiin työskentelemään asiakashoitomallien mukaiseen toimintatapaan. Vielä kun laadittiin ajankohtainen asiakasviesti, niin asiakkaat voidaan kohdata eri tilanteissa halutulla tavalla.

Äkkiä kuulostaa, että työmäärä oli iso, mutta aikaasäästävällä toteutustavalla hanke on itse asiassa tehokkaasti toteutettavissa ja toisaalta se tuottaa merkittävää arvoa välittömästi niin organisaatiolle kuin asiakkaille.

Vaikka matka parempaan asiakaskokemukseen on asiakasyrityksellä vasta alussa, tuloksia on saatu nopeasti aikaan. Työskentely on systemaattisempaa ja vaikutusta on työmotivaationkin, kun tavoitteet ja vastuut ovat selkeitä ja työkalut ovat kunnossa. Parasta on, että asiakaskokemuksesta vastaa koko organisaatio. Tämä näkyy myös asiakkaille! Tulokset tulevat näkymään myös liikevaihdossa, koska se on oikeanlaisen tekemisen seuraus.

Liikevaihdon kannattava kasvu on hyvä syy panostaa asiakkuuksien johtamiseen!

Myös asiakaskokemus on seurausta oikeanlaisesta tekemisestä. Oikotietä ei kuitenkaan ole. Ilman analysointityötä ei kannataa rakentaa prosesseja ja malleja, jotka saattavat jäädä pilvilinnoiksi. Organisaation on vaikeaa sitoutua hankkeesen, jos siihen ei pääse vaikuttamaan tai jos malli tuntuu vieraalta.

Oleellista on aloittaa matka nykyisestä lähtöpisteestä ja tunnistettava tosiasiat:

  • Emme ole aikuisen oikeasti kuitenkaan oikeastaan ihan vielä niin asiakaslähtöisiä ja mestareita asiakaskokemuksen luomisessa kuin uskottelemme itsellemme. Ja valitettavasti se ei tunnu ihan kaikkia edes hirveästi innostavan – eli jotain pitää tehdä.
  • Digitaaliset keinot eivät sittenkään ratkaise tätä ennen kuin asiakkuuksiamme johdetaan systemaattisesti ja ammattimaisesti, eli meille on rakennettu ihan oma asiakkuuksien johtamisen toimintatapa.
  • Työ kannattaa tehdä mieluummin kunnolla. Uuden mallin käyttöönotto onnistuu paremmin, kun se perustuu muutokseen suhteessa nykyiseen toimintaan. Ehkä kannattaa ottaa jopa ammattilaisen kokemus käyttöön, sillä kyse on samalla muutoshankkeesta.

Mitkä siis asiakkuudet otetaan haltuun ja johdetaan systemaattisesti?

Kokemukseni perusteella ainakin nämä asiat kannattaa huomioida:

  • Ota organisaatio mukaan työhön. Kokoa avainhenkilöt, joiden kanssa lähdet viemään hanketta eteenpäin. Varo kuitenkin ”tehdään tämä itse” -ilmiötä. Käytä ulkopuolista asiantuntijaa apuna, niin säästyt monelta sudenkuopalta.
  • Rakenna vankalle pohjalle. Asiakkuuksien johtamisen tulee perustua analyysiin ja selkeisiin johtopäätöksiin. Se auttaa uudistusten läpivientiä. Huomioi markkinatilanne ja sen muutokset, uudet mahdollisuudet, nykyisen toimintatavan vahvuudet ja heikkoudet, nykyisen asiakaskannan rakenne ja niin edelleen.
  • Segmentoinnin lisäksi tarvitaan asiakashoitomallit, jossa on kerrottu, miten eri asiakkuuksien kanssa toimitaan ja mitä se tarkoittaa meillä organisaation eri tehtävissä. Huomioi myös työkalut asiakkuuksien suunnittelun ja asiakaskohtaamisiin. Asiakasviesti ja asiakashoitomallit toimivat myös asiakaskohtaamisen työkaluina.
  • Valmenna osaamista uuteen malliin. Muutoksessa tarvitaan vääjäämättä poisoppimista vanhasta ja uusia keinoja asiakaskohtaamisiin. Valmentaminen perustuu tässä tapauksessa rakennetun asiakkuuksien johtamisen toimintamallin käyttöön ottoon; yleinen kurssitus on eri asia.
  • Kehitä nopeita voittoja ja aseta asiakkuuksien johtamiselle tavoite. Tuloksia pitää syntyä nopeasti – ei kannata rakennella powerpointteja, kun organisaation pitäisi jo olla tuottamassa lisää hyviä asiakaskokemuksia!

Kehittämisestä pitää olla konkreettista, näkyvää hyötyä, jotta se kannattaa.

 

Kirjoittaja Juha Porkka

Lue lisää ja ilmoittaudu Avainasiakkuuksien johtaminen -webinaariin tästä

Päivitä osaamisesi webinaarissa Asiakkuuksien johtaminen 2020 tästä

Juhalla on myös tulossa lähivalmennus Eventiumilla, lue tarkemmin täältä