Tulevaisuuden tapahtuma on tilaisuus vol. 4 (90 min)

147.00 +alv 24%

Kuvaus

Onnistu tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämisessä

Osallistu tähän ajankohtaiseen tapahtuma-alan webinaariin, jossa tarjotaan jäsentyneitä ajatuksia, ideoita ja vinkkejä tapahtuman suunnitteluun ja toteuttamiseen. Maailma muuttuu – olemmeko mukana myös tapahtumamaailman muutoksessa?

Elämme jo muuttuneen ja edelleen muuttuvan maailman kanssa, joten on aika huomioida muutoksia myös tapahtumastrategiaan. Milloin kasvokkain kohtaamisen aika on livenä, milloin verkossa? Milloin ja miten suunnitellaan joustavasti yhdistelemällä? Osa tapahtumista on jo siirtynyt verkkoon ja tulevat perustellusti sinne jäämään. Millaiset tapahtumat kannattaakin suunnitella verkkoon? Kuohuviinikö houkuttelee?

Kun nyt koemme inhimillistä tapahtumapatoumaa, millaisiin tapahtumiin haluamme aikaamme kohdistaa osallistumis- ja suunnittelumielessä? Ihan vain järjestämisen vuoksi ei kannattaisi resursseja tuhlata, mutta sen sijaan kannattaa lähteä luomaan suunnittelu edellä kohderyhmiä voimaannuttavia tapahtumia.

Myös itse tapahtumatyö on muuttunut kohderyhmien muutoksessa. Kunnioitetaan toki hyviä käytäntöjä ja prosesseja, mutta ei väkisin raahata kerta toisensa jälkeen koko menneisyyttä mukaan. Ajattelemmeko sitkeästi paluuta normaaliin tai menneeseen? 

Kouluttajana toimii Helena Wallo, joka on valittu tapahtuma-alan sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon 2019. Tule mukaan tähän webinaarikoulutukseen jäsentämään omia ajatuksiasi antaaksesi osallistujille yhä vaikuttavampia tapahtumakokemuksia ja järjestäjille tuloksellisia tapahtumia. 


Kenelle 

  • Kaikille tapahtumajärjestäjille, toimit sitten inhouse-tapahtumajärjestäjänä tai toimistossa.
  • Tapahtumatuottajalle ja -suunnittelijalle.
  • Myös kaikille heille, jotka työskentelevät tapahtumien parissa, markkinointi- tai markkinointiviestinnän tehtävissä, esim. markkinointipäälliköt ja -assistentit.
  • Kun pohdit sitä, miten käy tulevaisuuden tapahtumien tai koko tapahtuma-alan. 

Hyödyt 

Tässä webinaarissa puhutaan tapahtumastrategiasta, mikä se on ja millainen voisi toimia nyt. Puhutaan tapahtuman suunnittelusta, sisällöstä, esiintyjistä, tunteista, muistihimmeleistä ja tapahtuman vastuista. Saat työkaluja sovellettavaksi omiin tapahtumiisi. Tiedätkö muuten, minkä värinen on sinun tapahtumamaisemasi?

  • Saat käsityksen millainen voi olla uusi tapahtumastrategiasi, mistä voi luopua ja mistä kannattaa pitää kiinni.
  • Saat varmuuden siitä, mitä tarkoittaa kun puhutaan tapahtuman järjestämisestä vs. suunnittelusta, kumpaan kannattaa panostaa ja millaisia eroja on lopputuloksessa.
  • Mitä tarkoittaa kokemus arjen yläpuolella ja mitä se edellyttää tapahtumajärjestäjältä.
  • Millaisia armottomia yleisöjä tapahtumista löytyy ja millaisia taltuttamisen keinoja on löydettävissä.
  • Saat uuden työkalun tapahtumamaiseman muodossa ja myös muita työkaluja sovellettaviksi omien tapahtumiesi kehittämiseen.
  • Webinaarin jälkeen voit tunnistaa oman osaamisesi tapahtumien järjestämisessä ja olisiko hyödyllistä opiskella lisää.

Kouluttaja

Kouluttajana toimiva Helena Wallo on valittu tapahtuma-alan sadan  vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon vuonna 2019. Hän on toiminut tapahtuma-alan kouluttajana, konsulttina ja bloggaajana vuodesta 2007 alkaen. Helena on järjestänyt ensimmäiset yritystapahtumat 90-luvun alussa. Hänen kirjoittamansa kirja ’Tapahtuma on tilaisuus’ on edelleen yksi lainatuimmista kirjoista tapahtuma-alalla.

Suomalaisen Evento Awards tapahtuma-alan kilpailun tuomaristossa hän on toiminut kilpailun kännistymisestä lähtien. Lisäksi tuomarointi ja alan näkymät ovat tuttuja muistakin tapahtuma-alan kilpailuista, kuten Mesoaja, Baltic for Events ja Eventex. Hän on toiminut MPI Finlandin hallituksessa, SPOT ry:ssä sekä Tapaseurassa.

Helena on seurannut tiiviisti koronaviruksen vaikutuksista alaan. Postaukset löytyvät tapahtumatohtorin Instagramista sekä Facebookista. Ei siis liene ihme, että tapahtumat ovat Helenan intohimo.


Ohjelma

Tapahtumastrategia aseena

  • Tapahtumastrategia – mitä sillä tarkoitetaan?
  • Millainen voi olla uusi tapahtumastrategia?
  • Mitä kaikkea se kattaa ja mihin se linkittyy?

Arjen yläpuolelle – VIP-kokemus

  • Tapahtumaan osallistuminen on aina poikkeustila arkielämään.
  • Selkeät lupaukset ja ohjeistukset.
  • Mitä tarkoittaa järjestäjän vastuu.
  • Onko myös osallistujalla vastuuta?

STOP – järjestämiselle ilman suunnitelmaa

  • Tiedätkö mihin aikasi kuluu tapahtumaprojektin aikana?
  • Projektin johtamisen vastuu myös ideointiin
  • Työkaluja tapahtumasuunnitteluun

Työkaluja tapahtumiin

Konkreettisia tapahtumatohtorin kehittämiä työkaluja yhä vaikuttavampien tapahtumien suunnitteluun ja toteuttamiseen.

  • Esimerkiksi laatuvaaka, viisi vinkkiä – lista ja kolme perusmittaria tulosten mittaamiseeen.
  • Tapahtumamaisema on uusi käsite, jota soveltamalla pääset käsiksi syvemmin oman tapahtumasi mahdollisiin kipupisteisiin.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Vain kirjautuneet asiakkaat -jotka ovat ostaneet tuotteen- voivat kirjoittaa tuotearvion.